juliapulia20.10.2019 3:39
1/6
JÄLKIEHKÄISY; auttakaa panikoivaa nuorta

Okei eli siitä on nyt vierähtänyt lähemmäs 8 tuntia, kun harrastin seksiä pojan kanssa kotibileissä. Olin todella humalassa, ja ehkäisy jöi pois kokonaan, mutta poika tuli tietojeni mukaan mahalleni, eli hän vetäytyi pois juuri ennen tulemistaan. Kuitenkin nyt olen järjissäni, ja kauheassa paniikissa siitä, tulenko raskaaksi. Olen kuitenkin vasta ensi kuussa 16-vuotta täyttävä.

Tämä oli vasta ensimmäisen viiden seksikertani joukossa, joten en tiedä jälkiehkäisystä juurikaan mitään. Voinko vain kävellä apteekkiin, ja pyytää jälkiehkäisypilleriä ilman reseptiä tai ilman vanhemmille kertomista asiasta? Voiko jälkiehkäisypilleri vielä toimia, jos sen ottaa 24h kuluessa, muttei kuitenkaan ensimmäisen 12h aikana?

Aion aloittaa mahdollisimman pian myös e-pillerit, ja ostaa itselleni lisää kortsuja, jotta tällaista tilannetta ei enään tulisi, mutta niistä ei kuitenkaan ole apua tämänhetkiseen tilanteeseeni. Minun pitäisi olla seitsemän päivän päässä ovulaatiosta (kuukautissovelluksen mukaan) mutta varmaa tietoa ei ole, sillä kuukautiseni ovat vasta reilu vuosi sitten alkaneet, ja täten ovat vielä hieman epäsäännölliset. Viime kuukautisisteni loppumisesta on kuitenkin tasan kaksi viikkoa.

Pahoittelut jaarittelusta, halusin antaa mahdollisimman paljon tietoa, jotta joku pystyisi auttamaan minua. Eli kysymykseni on, miten nyt vältän raskauden ja mahdollisen abortin?

Kiitos vastauksista jo etukäteen.