Mää luulin et mulla on ihan hyvä itsetunto, tai niin mulla onki, mut välillä iskee näitä hetkiä millon oon ihan hirveen itsekriittinen ja alan vertaamaan itteäni mun kaveriin. Oon mun kaverin kans samassa työharjoittelupaikassa yhdessä leipomossa ja tänään ahdistuin siitä että en saanu leikattua pasteijataikinaa suoraan :D toisin kuin mun kaveri... Aivan naurettavaa, mutta siitä mää ahdistuin, aloin melkein itkeä ja aloin miettimään että oon aivan paska leipuri ja että en riitä tämmösenä ja että mun kaveri on niin paljon parempi. En oo aikasemmin oikeestaan verrannu itteeni kaveriini, mutta nyt se on noussut jotenki enemmän pintaan. Mun kaverilla on aivan upeat vähän yli perseeseen yltävät punaiset hiukset (siis ginger hair) ja niitä on kehuttu aivan älyttömän usein mun läsnäollessa, tässä parin vuoden aikana kun ollaan oltu kavereita. Ennen tää ei haitannut mua yhtään mutta nyt yhtäkkiä tunnen et jään vaan mun kaverin ja tän saamien kehujen varjoon. Ei mua kehuta koskaan mun ulkonäön puolesta eikä juuri muutenkaan. Mää oon kans aina tykänny laulaa ja oon kokenu olevani siinä ihan hyvä. Sitte tää mun kaveri osaa tietenki kans laulaa ja se saattaa laulaa töissäki jos radiosta tulee joku hyvä kappale. Ja yks meiän työkaveri kysy siltä et onko se koskaan aatellu mennä mihinkään idolsiin tai muuhun laulukilpailuun. Eli toisin sanoen tolla se kehu sen ääntä. Ja mun laulua ei sitte kukaan huomaa ku jään mun kaverin varjoon. Tää on aivan naurettavaa, mutta tältä nyt tuntuu. Lisäksi kaverini on mielestäni kaunis ja omistaa hyvän kropan, eli täysi vastakohta musta :)))))))