Otsikko on tökerö ja tiedän sen :D Mutta haluan nyt kuulla (muiden) heteronaisten kokemuksia aiheesta. Onko tavallista, että ihastuksia omaan sukupuoleen tulee joskus (harvoin), vaikka olisikin hetero?
Olen aina mieltäny itseni heteroksi ja ihastunut pienestä pitäen miessukupuolen edustajiin, ja tälläkin hetkellä olen parisuhteessa miehen kanssa. Kuitenkin viime päivinä olen huomannut viehätykseni yhteen puolituttuun naiseen. Haluaisin vaan katsella häntä, kuunnella hänen ääntään ja olla löhellä. Perhosia tulee myös vatsaan kun hänet näen :D Ja tämä on nyt kolmas kerta elämäni aikana, kun olen ihastunut naispuoliseen henkilöön.
Aiemmat ihastukseni naisiin ovat tapahtuneet teininä ehkä 15-18 vuoden ikäisenä, ja ajattelin että se on yleistä siinä elämänvaiheessa ihan jokaisella. Nyt olen kuitenkin jo yli parikymppinen ja tässä sitä ollaan. Pakko kuitenkin mainita, että nämä ”ihastukset” ovat aina olleet minua itseäni paljon (10-15 vuotta) vanhempia niin, ettei mitään mahdollisuutta millekkään seurustelulle olisi todellakaan ollut :D Ikinä en siis ole omanikäiseeni naiseen ihastunut, toisin kuin miehiin. Tämä nykyinen ihastukseni ehkä lähimpänä omaa ikääni, mutta hänkin silti ymmärtääkseni naimisissa miehen kanssa ja ainakin 6-7 vuotta vanhempi. Tuntuisi kyllä muutenkin oudolta ajatella itseäni parisuhteessa naisen kanssa. En osaa edes miettiä.
Mites te muut ”heteronaiset”? Oletteko ikinä ihastuneet toiseen naiseen? Ja kaikki biseksuaalit jotka tätä lukevat, mistä tiesitte olevanne bi? Ja painotan vielä ettei sillä itsensä lokeroinnilla ole mitään merkitystä, niin olen tähänkin asti tehnyt että ihastun keneen ihastun enkö mieti asiaa sen enempää. Kuitenkin ihan mielenkiinnosta kysyn, koska tuli itselle taas niin yllätyksenä tuntea tällaista toista naista kohtaan.