Juu eli joskus 14? vuotiaana alkoi menkat ja vuoto aina ollut epätasaista ja vähäistä. Joskus jättänyt välistä. Menkat ei ole ikinä sattunut tai tuntunut mitenkään. Sitten viimetalvena yhtäkkiä tuli ihan jäätävät menkat niinkun xxl tamppooni ja side kesti tunnin ja koulussa käynti ei ollut hauskaa kun meni sitten viimeisellä tunnilla tamppoonista ja siteestä läpi ja puupenkki oli tunnin lopussa punainen. Loppujenlopuksi tuli istuttua kotona vessassa pöntöllä kun tamppooni piti vaihtaa puolen tunnin välein. Ne päivät oli tuskaisia eikä voinut kunnollla liikkua minnekkään kun kaikki tuli läpi. Sitten meni ihan tavallisesti, epätasaista ja vähäistä joskus jätti välistä. No 2 viikkoa sitten menkat tuli 2 viikkoa edella kuin mitä ne yleensä abaut tulee ja ne oli runsaammat kun yleensä mutta silti siedettävät ettei pöntöllä iltaansa viettänyt. Nyt sittten 2 viikon jälkeen niistä runsaammista menkoista tuli ihan kunnon superhybermenkat niinkuin viimetalvella mutta pahemmat. 40 min kestää että xxl tamppooni ja side tulee housuista läpi. Paljon tulee myös verijähmettymiä ja tänään paine mahassa ja tyhjä olo, pyörryttäää kokoajan. Yöllä ei paljoa nukuttu ja tullut läpi ainakin 6 kertaa tai enemmän en enää pysy laskuissa. Pöntön ääreen olen nyt sitten majoittunut kun kestää 20 min että tamppooni täyttyy. Tää ei oikein enää oo hauskaa, oon kohta siis 16 ja voisin liioittelematta väittää että yli litran olen vuotanut 26 tunnin aikana. Voiko seksi liittyä asiaan? Joku saa nyt avata pään tästä ja kertoa tosi järkevän selityksen. Nyt pitää kiiruhtaa takaisin pöntön ääreen koneelta kun sain tämän kirjoitettua, help!