Tehdään heti aluksi selväksi etten ole täällä hakemassa huomiota enkä sääliä, vaan vastauksia olen ehkä nuori mutta tiedän mitä elämältäni haluan.

Olen kärsinyt masennuksesta varmaan 3 vuotta ja kolmeviikkoa sitten minusta tehtiin sossuilmotus, koska uhkasin itsemurhaa. Nyt kaikki luulevat, että olen vain ahdistunut koulunkäynnistä ja numeroista vaikka oikeasti haaveilen, että minut otettaisiin huostaan.

Meidän perheellä menee hyvin vanhemmat on töissä ja rakastaa lapsia, mutta he ovat satuttaneet minua henkisesti. Itse olen masentunut jokainen asia tuntuu ylitsepääsettämättömältä eikä mikään juuri kiinnosta. Viillellyt olen haavoja yhteensä 58. Itsemurha mielessä 24/7 ja käytän päihteitä.

En usko, että selviän enään kotona olen niin loppu ja toivoisin, että pääsisin pois. Toisen osapuolen mielestä tämä on hullua, koska kuka haluaisi tulla huostaanotetuksi? Vastaus on, että minä.

Minulla on unelma jota en ole kertonut kenellekkään. Haluaisin, että minut otettaisiin huostaan ja siirrettäisiin sijaisperheeseen eri kaupunkiin. Joidenkin mielestä tuo on hullua, mutta minulla on eri kaupungissa kaksi mailman ihaninta ystävää, jotka on tärkeämpiä kuin vanhemapni. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta eikö lapsella ole oikeus elää turvallisesti ja iloisesti elämäänsä? Muiden mielestä parasta vain olisi vähän terapiaa ja lääkkeitä, mutta se ei olisi minun mielestä parasta itselleni. Ja tuon takia kaikki tuntuu onnettomalta.

Miten on mahdollista antaa sossuille kuva siitä, että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin huostaanotto? Olemme käyneet juttelemassa, mutta kaikki mitä siellä sanoin oli valetta. Kotikäynti on 2 viikon päästä, joten olisiko siellä ihminen joka osaisi neuvoa eikä sanoa minulle, että ”Olen huono lapsi ja, että en kunnioita vanhempiani”, koska se ei ole pointti.