Cheeky7.11.2019 22:01
1/9
Harmillista kun on niin paljon asioita, joista haluaisin puhua, mutta ei ketään kenelle puhua

Ihan arkisiakin asioita tahtoisin jakaa. Haluan jakaa elämäni jonkun kanssa, mutta en välitä kenestäkään riittävästi. Haluan uuden ihmisen, josta voisi tulla koko elämäni. Kurjaa on, kun ei ole ketään kenelle voisi edes kertoa päivästään. Eipä kyllä kukaan haluaisi jakaa elämäänsä kanssani, sillä haluaisin siitä ihmisestä kaiken ja antaa kaiken. Liian intensiivistä suurimmalle osalle ihmisistä. Olen myös todella kateellinen ja negatiivinen, joten en ole kenellekään hyväksi. Siksi en jaksa olla kiva, sosiaalinen tai edes yritä hankkia kavereita. Kyllä näinkin pärjää. Huonosti vain, mutta enpähän aiheuta tämän enempää tuhoa.