Hajoan pian, tai siltä ainakin tuntuu. En jaksa yrittää pitää elämääni kasassa, mutta on kai pakko. En enää usko pystyväni siihen, enkä oikestaan edes halua pitää itseäni kasassa, mutta jostain syystä silti yritän. En vain voi luovuttaa ja jättää velvollisuuksia välistä yms. En voi jäädä pelkästään kotiin, vaikka sitä pelkästään haluaisin...

Itkettää, väsyttää, stressaa, ahdistaa ja masentaa, mutta en saa hajota. Ei minulla ole oikeutta teeskennellä, että minulla olisi jotenkin rankkaa tai oikeita ongelmia, kun minulla on täydellinen ja helppo elämä.