Lähi aikoina mulla on mennyt tosi hybin. Liian hyvin. On koko ajan tiennyt että kohta tapahtuu jotain pahaa, koska aina ku menee hyvi, se ei kestä kauaa. No se paha oli tällä kertaa palanneet itsemurha ajatukset ja kauhea riita perheen kanssa. Riita alkoi mun takia. Mun äiti haukkui mua hevari huoraksi, rekkalesboksi ja sanoi että käyttäydyn kuin vammainen ja kuulostan keski-ikäiseltä mieheltä. Puhuin tunnontuskistani mun veljelle, ja veli sitte meni puhumaan äitille asiasta. Äiti suuttui. Se kiels kaiken mitä oli sanonut ja rupes huutamaan ku hullu. Pian tilanne riistäyty pahemmin kun äitin puheet meni pahasti yli. "Minä olen hänen äiti ja mulla on oikeus haukkua, hän on muutenkin viallinen ja hullu, viiltelee ja ei pysty lopettamaan, kuuntelee raskasta musiikkia ja väittää että hänelklä on masennus vaikka sillä on vaan teini angstia."
Sitten kun veli pillastu kunnolla se hyppäs pystyyn kyyneleet silmissä ja alko huutamaan äitille kuinka se ei voi puhua niin, ja sano että on ymmärrettävää jos lapsella on rankkaa meidän äitin kasvattamana.
Äiti huus sitte että "Te ette tiedä rankasta mitään!!! Teille on aina annettu kaikki ja teidän lapsuudessa ei ole ongelmia ollut ollenkaan!!!"
Eipä vissiin. 3 juoppoa isäpuolta, muuttamista, väkivaltaa, avioeroja ja keskellä yötä autoon hyppääminen ja turvaan ajaminen toiseen kaupunkiin oikeann isän luo.
Mun veli melkeen löi äitiä. Sitten veli sano että nyt lähetään isälle turvaan, sulle ei näin puhuta. Menin shokissa yläkertaan. Mä tärisin ja itkin ja en saanu henkee. Sit mun äiti tuli takas mun luo ja huus ovelta: "Oletko nyt tyytyväinen! Tää kaikki on sun vika! Kato peilíin ja tajua millanen paskanjauhaja sä oot!!" Sit se paiskas mun huoneen oven kiinni.
Veli soitti taasd alakerrasta ja käski tulla sinne. Olin niin shokissa että sanoin vaan että: "Ei me voida lähteä, tänään on mun juhlat". Kyllä, tänään olis pidetty mun 14 vuotis syntymäpäivät. Ne peruttiin. Noh mä sit menin alas, ja laitoin veljen reino tossut jalkaan ja sit me läherttiin iskälle. Mulla oli siis mukana vaan puhelin ja jalassa aivan valtavat reinot.
Oon itkeny koko päivän tän takia, huomenna on mun oikeet synttärit mutta ainoot asiat jotka mun päässä pyörii on "mä tapan itteni" ja "kaikki on aina mun syytä, mä asina mokaan kaiken".
Keski vaikeasti masentuneelle synttärisankarille tää on aika vaikea paikka.
On the positive side, mulla on maailman rakkain veli, joka oikeesti kyyneleet silmissä huutaen puolusti mua, ja veit mut turvaan.

PS. Anteeks kaikki kirjoitusvirheet :)