Pandalove935.3.2019 14:53
1/3
Ex-tyttöystävän kaa uudestaan yhteen?

Minua vaivaa niin kovasti ristiriitainen ajatus siitä, palaisinko exäni kaa yhteen.
Olemme siis olleet yli puoli vuotta yhdessä, mutta sitten erosimme yli kuukausi sitten, koska tyttöystävä totesi ettei ole IKINÄ halukas fyysisiin asioihin suhteessa, lukuunottamatta pussailua ja halailua. Petyin siitä kauheesti, ja sitä ennenkin olen kokenut pettymyksiä hänen kanssaan, ja hänestä oli parasta erota, vaikka hän jälkeenpäin kuulemma itki perääni.
Aloin miettimään että kannattaako minun ehdottaa yhteenpalaamista, aloin nimittäin kaivata hänen pusuja ja sitä että saisin ostaa jollekulle lahjoja erikoispäivinä, ja varsinkin piirroksia.
Mutta sitten mieleeni tulee myös se että hän saataisi pummata minulta kaikkea herkkua, vaikka sovittiin ajat sitten että kummallakin on omat rahat mitä käyttää. Hänellä vaan on kova suklaahimo. Ja mietin myös että entä jos joudun taas pettymään jostakin, vaikka se kuuluukin elämään.
Eli, kannattaako minun harkita toista mahdollisuutta? Että oliko vika sit minussa, kun odotin muijalta liikoja, eroottisuuden suhteen. Niin ristiriitanen ole! DX