Mietin monta vuotta kirkosta eroamista, koska en kristinuskoa kokenut omaksi jutukseni enkä usko Jumalaan. Nyt erosin vihdoin, ja lähimmille ystävilleni kerroin asiasta. He eivät edes halua kuulla syitä erolle, vaan sanovat että olen vain jossain omassa maailmassani ja palaan vielä kuitenkin. En palaa, mutta en haluaisi silti menettää ystäviäni. Yksi heistä laittoi minulle tänään viestiä, että ei voi olla ateistin ystävä, sillä se ei ole hänen mielestään oikein Jumalaa kohtaan. Muut ovat samoista piireistä ja ilmeisesti noudattavat näitä samoja omia periaatteitaan. Ei, he eivät ole muuta kuin normaaleita evankelis luterilaisia, ei mitään uskontoa mihin liittyisi automaattisesti tällainen, että hylätään. Mulla ei ole muita ystäviä, korkeintaan hyvän päivän tuttuja. Perhe onneksi on silti tukenani, mutta en olisi tämän vuoksi halunnut ystäviä menettää. Tuntuu kuin olisin umpikujassa, en tiedä olenko tehnyt oikeita valintoja ja että mitä nyt pitäisi tehdä tai ajatella.