Kirjoitin mun ekassa viestissä et mulla on tajuton ikävä mun idolia ja niin on vieläkin ja me onneksi nähdään kahden viikon päästä ja voidaan olla yhdessä ja jutella melkein viikko ja se on aivan ihanaa!❤ Olen nyt löytänyt toisen idolin joka oli mun virallisen harmonikansoitonopen sijaisena pari kuukautta koska mun oikea ope jäi sairaslomalle olkapää leikkauksesta. Ihastuin mun sijaiseen korviani myöten. Minua yleensä vähän ahdistaa olla uusien ihmisten kanssa ja tunnen itseni hankalaksi ihmiseksi, ja tässäkin tilanteessa kävi näin. En uskaltanut ja pystynyt olemaan rennosti ja soittamaan biisejä samalla tavalla kuin mun oman open kanssa. Tämä sijainen auttoi minua kaverisuhteissa ja monissa muissa asiossa joka oli tosi ihanaa. Nyt näen kahden viikon päästä myös tämän sijaisen (josta tuli siis mun toinen idoli) yhdellä leirillä, ja haluaisin jutella hänen kanssaan kaikkea mahdollista ettei kovin moni muu olisi kuulemassa, koska minulla on ollut häntä ikävä, ja rakastan häntä tosi paljon ystävänä. En kuitenkaan halua tai viitsi pyytää häntä sivuummalle jotta voisimme puhua kahdestaan koska haluaisin jutella vain ihan rennosti mukavia. Olen tuntenut hänet vasta hyvin vähän aikaa ja olen pannut merkille että hän on ihmisten keskellä aika arka ja ujo mutta kun sen kanssa ollaan kahdestaan se on tosi villi ja iloinen ilopilleri!❤ Se leiri jolle menen on harmonikkaleiri ja tämä sijainen ja se mun toinen idoli ovat siellä opettajana kahden muun open lisäksi. eli tarttisin apua siihen miten mä voisin olla hänen kanssaan rennosti ja miten mä saisin hänet juttelemaan kanssani mukavia? Yritin selittää tämän mahdollisimman yksinkertaisesti, enkä mainitse näitä ihmisiä nimeltä, joksinen haluaa varmasti säilyttää yksityisyytensä:) mut apua tarttisin pliis nopeesti!💞❤