levi23.1.2020 21:25
1/3
epävakaa persoonnallisuushäiriö

Googlasin huvikseni epävakaan persoonallisuushäiriön ja huomasin yhtäläisyyksiä käyttäytymisessäni. (mulla on luultavasti ainakin masennus)

Olen ollut pienestä pitäen todella temperamenttinen, ja koin todella traumaattisen lapsuuden, ja en saanut purkaa tunteitani kellekkään.

Koen että mulla on vihanhallintaongelmia, vaikka väkivaltaa en ole ikinä vakavasti käyttänyt, jos lapsuutta ei lasketa. Hermostun pienistä asioista todella helposti. En osaa hallita vihaa, sanon vihaisena mitä sattuu ja kadun myöhemmin. Tuntuu että menetän silloin ”sensuurit”.

Tänään sain kunnon raivokohtauksen riidellessäni siskoni kanssa tyhmästä jutusta. Yhdessä vaiheessa menetin täysin hallinnan, päässä vain pimeni ja rupesin rimpuilemaan ja huitomaan siskoani. Säikähdin toden teolla tuota kohtaustani. Tuntuu todella ahdistavalta, menettää hallinta ja pelottaa että noin käy uudestaan. Kerran olen myös huitaissut exääni suuttuessani hänelle, silloinkin päässä vain pimeni.

Muita tyypillisiä epävakaan persoonnallisuushäiriön oireita mitä mul on, on hylkäämisen pelko. Se on mun suurin pelko. Pelkään että mut hylätään lopulta tai että musta ei välitetä. Ero oli mulle kamalin paikka mihin oon joutunu. Sit mun mieliala vaihtelee usein. Mulla on myös taipumusta siihen että välillä koen olevani ihan onnistunut ihmisenä mutta välillä taas täysin epäonnistunut. Koen myös elämän ehkä jonkinlaisena suorittamisena, pitää aina onnistua kaikessa hyvin jos ei sit on epäonnistunut ja huono. Mä kans koen sellasta tyhjyyttä. Ihan kun päivät vaan toistais samaa kaavaa eikä mikään muutu, tuntuu tosi pitkästyttävältä. Itsetuhoisuuteen mulla on myös taipumusta. Sit koin täs vastattain ekaa kertaa ehkä sellasen epätodellisen olon, tuntu et oisin kattonu itteeni jonkun muun silmin ja tuntu jotenki siltä et en ois ees olemassa.

Tiedän ettei googlella mitään diagnooseja tehdä, mutta tuli sellai olo että ainakin moni oire täsmää. Psykologille varmaan tästä mainitsen, ja hän on mahdollisesti tuota epäillytkin minulle, kun hän on minulta jatkuvasti kysellyt että olenko tuntenut tuota epätodellista oloa. Psykiatrilla mulla on kans pian käynti, ehkä mainitsen sillekki tosta.

Mut jos joku tietää minkälainen epävakaa persoonnallisuushäiriö on, niin kuulostaako noi oireet siihen viittavilta?