Oon tehny monta erilaista testiä liittyen masennukseen ja ahistukseen ja aina saanut korkean tuloksen. Nissä yleensä kehotetaan ottamaan yhteyttä johonki ammattilaiseen, mutta en viitti sanoo äitille että haluisin jollekki sellaselle terpeutti tyypille tai mikä ikinä onkaa ajan ja ne maksaaki nii paljon. Voisko normi lääkärille puhuu? Mut eiks neki maksa ja pitäs äitin kautta varata aika. Siis oon kyllä kertonu äitille jotain mun tilasta mut nii. Viime joulun jälkeen mun terveydenhoitaja puuttu asioihin, mutta se vaan lähinnä oletti kaikkee. Mua ahistaa se, että en tiiä mikä mulla on helpottais jos joku vois diagnosoida mut, mutta se sano että se ei voi tehä sellasta (ymmärrän jos se ei oo asiantuntija) mutta se ei myöskään koskaan lähettäny mua niille meijän koulun asiantuntijoille. Se sano että se kaikki johtuu vaan siitä että mulla ei oo kavereita ketään kenelle voisin puhuu niin sitte puhuin noin viidelle ihmiselle tästä mut eihän ne voi mitään tehä. Sen takia vaikka meijän terveydenhoitaja vaihtu ja mulla ois ollu aika mennä tapaamaan sitä en halunnu, koska se mun entinen terkkari oli vrm kertonu musta ja sitte se uuski ois kyselly vaan että mites menee ootko löytäny kavereita tai ootko löytänyt kivoja harrastuksia. Oisin sanonu että menee ihan hyvin ja että toimin voimistelu valmentajana ja että se on ihan parasta. Se keskustelu ois ollu siinä ja mitään ei ois tapahtunu joka oikeesti auttais mua. Se mun vanha terkkari aatteli, että oon surulline, koska mulla ei oo kavereita. Mutta kyllä mulla on ollu kavereita (ala-asteella) en vaan jaksanu jossain vaiheessa enää alkaa niitä nousta sängystä ja lähtä ulos. Aina tälläsessä tilanteessa ääni mun päässä sanoo, että ei se/ne oikeesti haluu nähä sua ne tekee sen vaan säälistä. Tällästä ajattelua jatkunu vrm 6 luokalta asti. Seiskalla vaihoin koulua aattelin alottaa puhtaalta pöydältä ja olinki seiskan alun ilman mitään ongelmia. En osaa sanoa missä vaihessa muutos tapahtu, mutta nykyään ja varmaan viimesen ainaki vuoden ajan oon ollu yleisesti tosi ahistunu kaikesta. Etenkin, jos joudun samaan tilaan jonku ison ns coolejen tyypejen porukkan kanssa nii mua alkaa ahistaa ihan hirveenä. Joskus makaan sängyssä ja nään snäppejä muilta ja kaikki on ulkona pitämässä hauskaa ja sillon tunnen itteni tosi epäonnistuneeksi ja oudoksi ja arvottamaksi. Miksi mä makaan sängyssä ja kaikilla muilla on hauskaa. Pyörin sängyssä ympäri ja yleensä laitan selän seinää vasten ja kietoudun peittoon vaihtelen asentoja ja tuntuu siltä että haluun vaan repeytyy mun kehosta irti haluun satuttaa itteeni. Sillon mulla on yleensä ajatuksia itsemurhasta. Vaikka maailmassa on monta asiaa josta tykkään kuten kaikki luova piirtäminen, maalaminen, kirjoittaminen, soittaminen, laulaminen niin mulla vaan ei oo sitä energiaa lähtä tekeen mitään noista asioista. Vaikka mulla ois miljoona juttua tekemättä nii makaan sängyssä ja alan kattoo jtn sarjaa että saan oman pään ja sen ajatukset hiljaseski. Mulla on välillä pitkiäkin sellasia harmaita aikoja että jossain vaiheessa ns herään siitä ja en muista mitään mitä oon sinä aikana tehny. Mä en saa monesti unta illalla ja herään keskellä yltä ilman mitään syytä joskus montakin kertaa yhen yön aikana. Oon lähes aina väsyny. Sit kans mun niiku käsittely kyky on jotenki välillä tosi heikko tai niiku luen esim johonki kokeeseen niin en jotenki sisäistä tai ymmärrä mitään vaikka enne mä sisäistin ja ymmärsin tosi helposti asioita. Sitten mua alkaa ahistaa tosi paljon että se koe menee huonosti ja saan huonon numeron ja en pääse siihen lukioon mihin haluun. Ahistaa kun en saa mitään aikaseks mutta en vaan jaksa tehä mitään väsyn tosi helposti. En tiiä haluun vaan pois täältä.