Poistunut demittäjä26.4.2019 20:21
1/21
En tiedä miten pitäis suhtautua

Pahoittelen pitkää tekstiä. Käyn siis 2. vuotta lukiossa, jossa piirit on tietenkin melko pienet, sillä tunnen aika monta vuosikurssilaista ala- yläastevuosilta. Sairastin sairautta ihan ala-asteikäisestä asti, joka vaikutti ulkonäkööni negatiivisesti, joten siksipä häpesinkin usein tehdä asioita joita tyypilliset nuoret tekevät. Asia on kuitenkin nyt hoidettu pari vuotta sitten leikkauksen myötä ja sulaudun taas massaan kuin kuka tahansa muukin.

Koin ihan 7. luokan alussa kiusaamista, joka tuli lähinnä 3 pojan porukalta, joista yhden tunsin ala-asteelta lähtien. Kiusaaminen oli lähinnä huutelua ja sitä tapahtui _joka kerta_ kun satuttiin kohtaamaan käytävällä, koin sen nöyryyttäväksi ja pelkäsin mennä kouluun. Todella moni SIIS TODELLA MONI ihminen huomasi asian, mutta kukaan ei puuttunut. Ei edes parhaimmat kaverini, he jotka olen tuntenut koko kouluaikani. Eräänä perjantaipäivänä tuli todellakin mitta täyteen ja kävin miettimättä sen enempää yhden näistä jätkistä päälle, keskellä käytävää, keskellä muita oppilaita. Tilanne ei koskaan kantautunut opettajien korviin, mutta tunsin suurta syyllisyyttä, koska löin nyrkillä tätä yhtä poikaa. Kävin seuraavalla välitunnilla pyytämässä anteeksi ja samalla välitunnilla eräs 9. luokkalainen tuttuni tuli kysymään kyseisestä tappelusta. Kerroin siinä kohtaa faktat: joko huutelu loppuu tai sitten vien asian opettajien tietoon, myös tämä 9. luokkalainen hieman kovisteli kyseistä porukkaa, joten todennäköisesti se oli yksi syy kiusaamisen loppumiseen. Oon varmaan ikuisesti kiitollinen sille tyypille, että sain loppu yläasteen viettää rauhassa.

Sitten asiaa mikä minua mietityttää. Samassa lukiossa on eräs tyttö, jonka kanssa oltiin ala-asteella samalla luokalla. Hän on just sellainen "kaikkien kaveri" "kiusaaminen on perseestä" tyyppi, joka ei kuulemma voisi ikinä suvaita kumppaniltaan toisten kiusaamista, tämän olen siis joskus lukenut ask.fm:stä... Hän ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään vaikka näki paljonko kärsin yläasteella kyseisestä kiusaamistilanteesta. Tiedätte varmaan MovieStarPlanetin? Ala-asteella pyysin tätä kyseistä henkilöä kaveriksi siellä ja vastaus oli kutakuinkin "sori mut en voi tai mua ruvetaan kiusaan"

Ymmärrän ettei kaikki voi olla kaikkien kanssa tekemisissä, mutta hänen käytöksensä vähän ärsyttää. Hän opiskelee nyt lukiossa samassa ryhmässä espanjaa parhaiden kavereideni kanssa, joten heistä on tullut hyviä kavereita keskenään. Saatetaan välillä päätyä väittelemään kavereiden kanssa jostain asiasta, mutta siis ihan hyvässä hengessä. Se mikä mua ärsyttää on se, että tämä kyseinen tyttö ottaa asiaan aina kantaa ja joka ikinen kerta hän asettuu meikäläisen vastapuolelle. Tänäänkin väittelimme asiasta joka ei hänelle mitenkään kuulu, mutta hän vain tuli siihen ja sanoi tyyliin "jää sää väitteleen ihan keskenäs ku meillä alkaa tunti" Myös myöhemmin tänään kun kohdattiin kavereiden kanssa ni tää tyttö tunki siihen ja sai taas käytöksellään mut lähtemään tilanteesta.

Jotenki mua vaan oksettaa tollanen. Ehkä oon teidän mielestä lapsellinen ku ajattelen näin, mutta tommonen kaksnaamasuus ton kiusaamisen kohdalla ja sit tuntuu että ihan ku koittais tahallaan rikkoa meidän kolmen välit. Ehkä mun pitäis ottaa etäisyyttä kaikkiin näihin ihmisiin.