Ensinnäkin menen uusien ihmisten kanssa ihan lukkoon ja tän takia vetäydyn syrjään. Sitten mut pitää väkisin vetää porukkaan mukaan, jos mua siis kaivataan. Olen todella kiitollinen tälläisistä tapauksista, mutten tietenkään osaa sitä osoittaa. Isommassa porukassa olen hiljaa, kun en osaa ottaa puheenvuoroa itselleni. Aina porukasta löytyy yksi, jonka kanssa voi olla helposti kahden ja yksi jonka kanssa kahden olo tuntuu suorastaan kiusalliselta. Sen helpomman ihmisen kanssa tulee jutusteltua porukan ulkopuolella ja sen syystä tai toisesta vaikeamman ihmisen kanssa on vaikea keksiä hyviä aiheita, vaikka porukassa ollessa meillä näyttäisi niitä olevan. Jos satunkin saamaan kaverin, niin onhan se ihan älyttömän mukavaa niin kauan kun näemme säännöllisesti esim. samassa koulussa. Mutta sitten kun tiet eroavat niin yhteydenpito minun osaltani lakkaa. Vaikka miten hauskaa meillä olisi ollut ja vaikka kuinka haluaisin tietää toisen kuulumiset, en enää kehtaa häiritä. Minun kanssani saa siis nähdä vaivaa solmiakseen kaverisuhteen, mutta pitää varautua tulevaan siltojen palamiseen.

Hnngghh olen hankala...