Olen oikeastaan lapsesta saakka kärsinyt mun ulkonäöstä, joka oli myös yksi syy yli kymmenen vuotta kestäneeseen koulukiusaamiseen. Edelleen mun kasvot herättävät ihmisissä negatiivisia reaktioita, enkä saa juuri koskaan liikkua rauhassa missään, kun sekä aikuiset että lapset huutavat, osoittelevat ja nauravat mun mennessä ohitse. Tää tietty pahentaa mun paniikkihäiriötä tuntuvasti ja taitaa olla myös suurin syy häiriön kehittymiselle.

En enää meinaa jaksaa elää tän naaman ja kehon kanssa, etenkin kun niille ei voi tehdä mitään. Oon yrittänyt seurustella muutaman kerran, mutta ne jutut on aina päättyneet siihen, että toinen on joko ghostannut mut vähitellen, ihastunut ja tapaillut jotain muuta tyyppiä salaa (mutta varsin läpinäkyvästi), ehdottanut heti alkuun avointa suhdetta (vaikka kyse on ollut todellisuudessa monogaamisista henkilöistä) ja sanonut, että haluaisi etsiä Tinderistä muutakin seuraa, kehunut mulle exiään ja muita tuttuja ja selittänyt miten kuumia nää tyypit on jne.

En halua enää olla kenenkään kanssa ja oon yrittänyt vakuuttaa itselleni olevani aseksuaali ja aromanttinen, jotta tuntuisi enemmän siltä kuin en menettäisi mitään.