Tyttökulta__17.11.2020 19:08
1/3
En osaa toimia oman ikäisteni kanssa

On ongelma, jonka jo aikaisemmin huomasin, en nimittäin osaa sosiaalisesti toimia oman ikäisteni, 14 vuotiaiden kanssa. Kavereita on joo, mutta ikinä en saa hyvää ja rakentavaa keskustelua heidän kanssaan aikaiseksi, jotenkin olemme niin erilaisia. Tosin sitten vanhempien, opettajien kanssa keskustelu sujuu oikein hyvin. Opettajatkin tykkäävät jäädä keskustelemaan ihan arkisistakin asioista kanssani tunnin jälkeen, joka on mukavaa. Ajatusmaailmat ja mielenkiinnonkohteet ovat samanlaisia, että juttu luistaa aiheesta kuin aiheesta. Tietenkään ei kaikkien kanssa, eihän me omanikäistemmekään kanssa olla kaikkien kanssa aina niitä parhauta kavereita. Muut oma ikäisen kun eivät tahdo päästä perille jutuistani, tai sitten vaan ovat tietämättömiä koko aiheesta. Itselle taas vieraammat asiat (kuten pojat) ovat vaikeita keskustelunaiheita, sillä en heidän kanssaan ole sillä tavalla ollut kavereita. Poliittiset, varsinkin naiseuteen liittyvät asiat ja kirjallisuus sekä lukupiirit kiinnostavat minua. On mahtavaa keskustella rakentavasti jonkun ihmisen kanssa, jolla on samanlainen ajatusmaailma. Siitä tulee niin hyvälle mielelle.

Eipä tuossa kovin ongelmia vielä avattu, mutta siis mistä tällänen johtuu? Eihän oppilaan ja opettajan (14v oppilas) kaveri suhdetta ihan kevyesti oteta, allekirjoittaneen kokemuksella. Aikuistenkin kanssa on enemmän samanlainen huumorintaju, vaikken kovin nauravainen ihminen ja vitsiniekka olekaan. Miten ratkaisisin tämän ongelman?

(pahoittelut kirjoitusvirheistä ja puutteellisista kuvauksista, mutten näin sairaana jaksanut enempää :))