kahvii7.12.2020 21:18
1/3
en jaksa tätä

Masentaa, ahdistaa, stressaa ja tekee mieli tappaa itseni. Olen siis peruskoulun vikalla. Tuntuu ettei tästä tule yhtään mitään. Ei ole motivaatiota tehdä läksyjä, ja tälläkin hetkellä pitäisi saada kolme esseetä perjantaihin mennessä valmiiksi. Tänään kun tulin koulusta itkin koko kotimatkan. Onnistuin koulussa nolaamaan itteni, ja se oli mulle kova isku. Ei se ollut edes mitään kauhean vakavaa, mutta silti.

On kelvoton ja aikaansaamaton fiilis. Sain ennen kokeista jotain ysejä ja kymppejä, mutta viimeaikoina lähinnä seiskoja, jos niitäkään. Lintsaan nykyään myös semi usein, ja numeroni laskevat entisestään. Joka päivä kun olen koulussa tekee mieli alkaa itkemään kesken tunnin. Vihaan luokkaani, etenkin suurinta osaa pojista. Kyseiset henkilöt ovat erittäin kovia vittuilemaan ja pilkkaamaan, enkä osaa puolustautua. Luokallani on toki myös hyviä tyyppejä, kuten ainoat kaverini.
Tuntuu pahalta nähdä se, että muilla on hauskaa ja menee hyvin, kun itse tekee mieli hypätä katolta.

Olen ollut itsetuhoinen viimeisen puolen vuoden ajan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Olen käynyt monta kertaa koulukuraattorilla, mutta kyseinen kuraattori on aika perseestä, ja vähättelee ongelmiani. Kotinikin on aika paskainen ja likainen, ja makaan lähinnä sängyssä kaiket päivät kun kaikki muu tuntuu niin vaikealta. Syön nykyään lähinnä jotain kaupan valmiita mikropitsoja ja juon monster energyä, kun muu ei tunnu maistuvan.
Vanhempiani ei tunnu kiinnostavan ajatukseni. Isällä on melko lyhyt pinna ja hän saattaa alkaa helposti huutamaan, ja äitiäni ei vain kiinnosta.

En vaan jaksa tätä. Sori epäselvä teksti.