mitä tässä tilanteessa pitäisi enää tehdä? koulunkäyntini menee päin sanonko mitä, en vaan saa itseäni ylös sängynpohjalta. ahdistaa, masentaa, sattuu henkisesti niin lujaa. olen käynyt psykologilla ja ensi viikolla aika nuorisopsykiatrian poliklinikalle. tuntuu etten kestä siihen asti. äitini vaan pahentaa asioita, tänään olen kuullut niin paljon sitä kuinka paska ja laiska olen kun en koulua käy, kuinka hän ei jaksa minua ja haluaa minut laitokseen ja ettei psykologit ynnämuut minua auta, vaan pitäisi vaan ottaa itseäni niskasta kiinni. myös haluaa rajoittaa poikaystäväni näkemistä, ei tajua että hänen näkeminen ja seurassa oleminen parantaa mielialaani huimasti. en tiedä mitä teen. olen niin hukassa ja mietin vain että miten tappaisin itseni...