tajusin vasta. en kaipaa mitään muuta niin paljon kuin yhteyttä: kuuntelemista, kuulluksi tulemista, vastavuoroisuutta, yhteyden tunnetta, avoimuutta ja luottamusta ja etenkin sitä tunnetta että kuulun jonnekin, olen jotain jollekin. olisipa enemmän hetkiä kun kokisin tätä, tuntuu että silloin kun pääsen kokemaan sitä ihan vaikka deminkin välityksellä, paha oloni katoaa hetkeksi. en nyt tiedä poistaisiko se sitä kokonaan loppujenlopuksi vaikka kokisin enemmän tuota, mutta olisi silti ihan hienoa kokea yhteyttä muihin ihmisiin enemmän ja kokea siten itsensä merkitykselliseksi. nyt olen vaan ulkopuolinen, yksinäinen ja täysin turha suurimman osan ajasta. elämälläni ei toisinsanoen ole mitään merkitystä ellei joku toinen sitä sille anna.