Hei,

Oon tässä nyt miettiny, että miten mulla elämässä menee. Usein on tosi huono fiilis ja tuntuu kun kaikki menis suoraan sanottuna päin persettä. Mun suurimmilla osista kavereista on seurustelu kumppani ja ite oon sitten vielä tämmönen ikisinkku. Itellä on tosi monia juttuja mutta niistä ei yleensä sitten vaan tuu mitää. Yleensä vika on lähinnä mussa koska aina pakosti etsin siitä ihmisestä huonoja puolia ja unohdan etsiä hyvät puolet. Vähän ajan päästä kyllästyn ihmiseen ja mietin vaan niitä huonoja puolia. Pakko lisätä tähän, että tätä ennen kukaan kenen kanssa olen ollut ei ole pitänyt musta / tullut tunteita muo kohtaa. Se ei siis muo haittaa mutta en oo tavallaan koskaan kokenut keneltäkään rakkautta. Sitten pitkän ajan jälkeen löysin huikeen kundin ja meil meni tosi hyvin. Vähän ajan jälkeen tykättiin molemmat toisistamme ja sitten mulle tuli sellanen olo että ei tästä vaan tuu mitään, vaikka kaikki oikeestaan meni tosi hyvin. No päätettiin sitten pysyä ystävinä lähinnä minä sitä tahtoen. Sitten about noin kuukauden jälkeen sain vähän huonon kuvan siitä tai se lähinnä vastas mulle tosi tylysti. Pelkäsin, että tuun menettämään tämän henkilön, koska se oli mulle kaiken kokemamme jälkeen todella tärkeä. Sitten tajusin tänään, että mä oikeasti tykkään ja välitän siitä mutta miten sen voi kertoo enään tän kaiken jälkeen. Syy miks en pystynyt aikasemmin olemaan senkaa ja miks muo alko ahistamaan, minkä tänään tajusin oli se, että kaikkien huonojen seurustelu suhteiden jälkeen en ollut ikinä tuntenut sellaista että joku ensimmäistä kertaa elämässäni ikinä rakastaa muo ja tunne että joku muo todella rakastaa sai mu tuntemaan jotain uutta. Kerranki joku pitää musta, rakastaa muo ja huolehtii musta ja sen takia en ollu tottunut siihen ja aloin panikoimaan. Ehkä tästä oli jollekkin apua. Mut onks kellään mulle minkäänlaisia vinkkejä mitä mun nyt kannattais tehä piäskö mun puhua sille?