Hei! En usko, että minua voi kukaan auttaa, mutta tilanteeni tuntuu todella hankalalta. Pääsin suoraan lukiosta yliopistoon, enkä ollut varma alavalinnastani. Toisaalta olen vähän sellainen, että tuskin olen koskaan 100% varma juuri mistään. Missasin orientaatioviikon töiden takia, ja ehkä ujoudestani johtuen ei tullut mentyä mukaan oikein mihinkään opiskelijarientoihin. Varmaan suurelta osin tästä johtuen motivaatio oli koko ajan nollassa ja otin opinnot jonkinlaisena pakkona ja kunhan roikuin mukana.

Opiskelen nyt toista vuotta ja tuntuu, että koko elämä vähän hakusessa. Mieliala on ihan ok, jos ei ota huomioon, että ongelmia on suuri vyyhti. Nyt pitäisi tietää, mitä teen kesällä. Meillä olisi pakollinen harjoittelu, mutta tuntuu, ettei edellytyksiä sinne todellakaan ole. Olen miettinyt alanvaihtoa, mutta mahdollisesti kiinnostavat alat ovat huonosti työllistäviä tai niihin on erittäin vaikea päästä. Olen ennen ollut todella hyvä koulussa, mutta nyt olen suoraan sanoen tehnyt aivan liian vähän hommia opiskelujen eteen. Ala ei ole vaikeimmasta päästä, mutta jo viime vuonna jäi paljon suorituksia rästiin tai roikkumaan, joten edes peruskurssit eivät ole vielä kasassa. Tuntuu, että ala olisi voinut jopa kiinnostaa, toki työllistyminen ei tälläkään alalla ole helppoa, mutta ehkä mahdollista, jos olisi kunnolla yrittänyt. Suoraan sanoen en ole juuri sen viisaampi tulevaisuuden suhteen kuin lukiosta päästyäni, päin vastoin tekemättömyyteni on jopa vienyt kehitystä taakse päin. Alan tajuta elämän karut realiteetit ja sen, että tällä menolla minusta tuskin tulee mitään. Tässäkään periodissa en ole saanut tehtyä juuri mitään, sillä en tiedä, mitä kursseja kävisin jos edessä on haku keväällä ja samoin kesä on ihan auki. Yritän muka pitää kaikki ovet auki, mutta totuus on että kusen kaiken tekemättömyydelläni. Ihan maailman menon seuraaminen on jäänyt, mikä olisi alallani todella tärkeää. Koen, etten ole hirveästi oppinut näiden kahden vuoden aikana, sillä ne kurssit, joita olen käynyt, ovat olleet melko helppoja, ja minusta tuntuu, ettei minulla olisi kauheasti annettavaa työelämässä. Tiedän, että yliopisto vaatisi paljon suurempaa työmäärää.

Päätöksenteko on minulle todella hankalaa, ja jos jatkaisin alalla, vaatisi se todella paljon kirimistä, sillä tuntuu, että olen jäänyt tiedollisestikin paljosta paitsi, kun olen mennyt melko lailla minimillä, ja en ole ollut kunnolla porukoissa. Näen, että ongelmat alkoivat ihan alussa, ja tulin opiskelemaan negatiivisella asenteella, ehkä se oli vain epävarmuutta, mutta nyt pitäisi aikuistua ja ottaa vastuu. Tilanne on todella raastava, ja tietenkin voin katsoa vain peiliin. Tuntuu, että en enää osaa kauheasti mitään, ja ehkä olen päässyt ennen liian helpolla enkä ole tottunut ottamaan vastuuta elämästäni. En ole tajunnnut, että tyhmällä käytöksellä teen hallaa vain itselleni. Yliopistossa on niin helppo passivoitua, mutta kaikki menee vain omaan nilkkaani. Muutenkaan en ole hirveästi kokenut näiden kahden vuoden aikana, sillä mietin asioita ihan liikaa, ja huonolla suunnittelulla ja muulla monet tilaisuudet menevät ohi. En ole todellakaan ylpeä itsestäni ja tiedän, että pystyisin parempaankin, mutta en oikein näe ratkaisua. Omalla alalla jatkaminen vaatisi kovasti työtä ja viivästyttäisi opintojani, enkä ole silti kovin varma alasta tai varsinkaan sille työllistymisestä. Alanvaihto parille huonosti työllistävälle alalle voisi onnistua, mutta en koe niitäkään järkevinä vaihtoehtoina.

Elämäni kaventuu, ja tuntuu, etten voi nauttia siitä ennen tämän asian ratkaisemista. Tiedän, että ratkaisu vaatisi kovaa työtä, mutta se tuntuu todella hankalalta, kun tähän asti olen mennyt niin helpolla. Tekisi mieli luovuttaa ja päättää päivänsä, vaikka oikeasti en haluaisi sitä. En vain tiedä, onko minusta asian ratkaisijaksi. Yliopistokoulutuksesta en haluaisi luopua. Totuushan on, että olen laiska ja käyttäytynyt lyhytnäköisesti ja motivaationi tulla opiskelemaan oli huono, enkä antanut alalle kunnon mahdollisuutta. Minun on vaikea päästä yli siitä, että olen jäänyt paitsi monista opiskelijaelämän iloista. En ole myöskään ollut kunnolla tietoinen asioista, esimerkiksi ainejärjestöni sähköpostilistalle liityin vasta. Potentiaalia minussa olisi varmaan ollut, mutta nyt en jaksaisi enää. Olen aina ollut melko passiivinen, vaikka hyvä koulussa ja fiksu. Tämä varmaan näkyy ammatinvalinnan vaikeudessa, sillä minun on vaikea arvioida itseäni ja soveltuvuuttani eri aloille realistisesti. Tuntuu, että elämä valuu hukkaan ja jää elämättä. Lykkään kaikke ja jahkailen loputtomiin, minkä takia aika vaan kuluu eivätkä asiat muutu. Jossain vaiheessa toki rahantulokin loppuu, ja tällä menolla en halua enää olla täällä, kun olen tajunnut, että asiat vaatisivat työtäkin, ja tuntuu, ettei minusta ole siihen.