Okei.. Eli tilanne on se, että ekan kerran meillä oli säätöä n. vuosi sitten. Ei sillon seurusteltu, koska entinen paras ystäväni kiristi minua, että jos alan kyseisen pojan kanssa hän katkaisee välit, koska itse tykkäsi siitä. No sitten n. 4kk kuluttua aloimme uudelleen juttelemaan ja helmikuun puolivälissä aloimme seurustella. Kaikki oli niin hyvin ja seurustelimme 8 kuukautta. Loppusuhteessa meillä oli todella paljon riitoja, mutta ne olivat aivan turhista asioista. Myös pojan tunteet laantuivat ja hän jätti minut. Riitelimme eron jälkeen paljon. Huusimme toisillemme, yms. Saatiin sovittua n. 2,5 viikkoa eron jälkeen ja nyt poika sanoo että tunnisti itsessään pieniä tunteita minua kohtaan muttei ole aivan varma onko ne pysyviä tai mitä ne tunteet todellisuudessa on. Hänellä on ollut toinen kiinnostuksen kohde tässä välissä ja en ymmärrä häntä. Eilenkin sanoi että on minua kohtaan tunteita mutta sitten onkin kiinnostunut toisesta. Puhuu kuitenkin että jos nämä tunteet minua kohtaan ovat pysyviä voimme jatkaa yhdessä. Tuntuu että poika leikkii tunteillani koska halailee minua yms ja nuo edellä mainitut. Haluaisin hänet kuitenkin takaisin mutta en tiedä kun hän on niin erilainen nykyään. Ilkeä, mutta lempeä samaan aikaan. Mitä teen??