Sillä pelkää jotain pahempaa,
katkeransuloista unta.
Unta, jossa ei olisi yksin.

Pakko harhauttaa ajatuksia,
tekee mitä tahansa,
jotta ikävä ei tarraisi kiinni ja vetäisi mukanaan.
Ei pysty ajatuksiin, ei muistoihin.
Ne satuttavat liikaa, ei haluaisi niitä ajatella.

Siksi valvoo pitkälle yötä.
Toivoen, että sammuisi sänkyynsä silmät säästyneinä kyyneleiltä, omilta tunteilta.

Hengittää sisään, hengittää ulos.
Mikä on tämän kaiken lopputulos?

(Kyllä, tämä runo on inspiroitunut Neon 2:sen kappaleen nimestä)