Tajusin sen taas tänään uudestaan, kuinka seurani on tuskallisen kiusallista. Olen myös yllättävän arka silloin, kun minulla ei ole jotakuta minun kanssani nin sanottuna rikostoverina. En uskalla sanoa paljoakaan tutuille, saati sitten tuntemattomille. Rikostoverinkin kanssa se tuntuu äärimmäisen vaikealta. En näemmä pysty mihinkään yksin ja nykyään olen koko ajan yksin... Eli en siis tutustu uusiin ihmisiin. No enpä monista pitäisi välttämättä muutenkaan, mutta silti huono juttu minun kannaltani.

Kiusallisuus on merkittävä osa minua ja se on läsnä silloin, kun uskallan puhua ja silloin kun en. Tuttujen seurassa tai ei. Aina järkyttävä kiusallisuutenk leikkaa hilpeää tunnelmaa ja luo epämiellyttävän ja vaikean tilanteen kaikille. En vain tiedä miten sen estäisin, muuten kuin eristäytymällä kotiini, eli teen sen minkä osaan ja mitä uskallan.