Oon 16-vuotias tyttö, ja mulla on ollut ärsyttävä ongelma noin 3 vuoden ajan. Tätä on kauheen vaikea selittää, mut yritän nyt silti. Kuvittelen joka päivä että juttelen joillekin ihmisille, joita en oikeesti edes tunne. Mun "kuvitelmissa" oon vaikkapa niiden tosi hyvä kaveri, hyvä monissa asioissa, ym. periaatteessa elän sellasta niin sanottua mun unelma-elämää. Oon oikeassa elämässä sosiaalinen ja rento, mut musta tuntuu, että jotain on vialla. En tiiä, voiko tähän koko hommaan, missä kuvittelen elämääni uusiks vaikuttaa mun masennus. Oon sairastanu sitä 5 vuotta, mut oon saano apua ja tälläkin hetkellä käytän lääkkeitä ja käyn psykalla. En usko, et tälläset kuvitelmat aiheutuis lääkkeistä, kun oon kokeillu muutamia ja nää ajatukset ei vaan lähe. Sinäänsä tää ei oo niin iso ongelma, koska älyän kuitenkin et ne on vaan mun kuvitelmia. Ne ei oo oikeita, ja mä en tunne niitä ihmisiä, kuin vaan somesta. Mulla on kans se, et jos esim. instassa nään jonkun kivannäköisen ihmisen, mun pitää selvittää kaikki siitä... Niinku oikeesti joku sen isoisän twitter. Tää on niin noloa, mut en pysty lopettaa. Jotenkin vaikeeta ajatella, et en ikinä tuu näkemään tätä (tai niitä) ihmisiä oikeessa elämässä, mut kuvittelen et oisin tuntenu ne melkeinpä aina. Sit aina juttelen ja puuhaan kaikkee niiden kanssa. Mä en oikeasti uskalla kertoo tästä lääkärille tai psykalle, koska tää on oikeasti niin hävettävää :D tiiän et oon hullu kun aattelen näin ja en haluu et kukaan perheestä tietäis, et lapsi on vielä enemmänki päästä sekaisin. Oonko ihan yksin tän asian kanssa?