VaNiLjAiLvEs7.6.2019 21:03
1/10
Body positivity ja ylipainon ihannointi

Kehopositiivisuus on yleistynyt huomattavasti lähiaikoina ja siitä puhutaan paljon. Huolestuttavaa siinä on, että se on muuttumassa enemmän lihavuutta ihannoivaksi kaikkien vartaloiden hyväksymisen sijaan.
Ylipainoisten somekuvia kehutaan rohkeiksi ja upeiksi, kun esimerkiksi treenattujen ja terveiden vartalokuvia pidetään turhana itsensä esittelynä.
Ylipainon ihannointi ei ole yhtään terveempää, kuin anoreksian ja alipainon ihannointi.
Jokainen vartalo on tietenkin arvokas ja upea, mutta fyysisen ja psyykkisen terveyden takia yli- tai alipainon ihannointi ja normalisointi ei ole hyvä asia.
Jotkut käyttävät kehopositiivisuutta puolustamaan omaa epätervettä ylipainoansa ja sen takia he eivät ole halukkaita laihduttamaan oman terveytensä vuoksi.
Alipainoiset eivät ole kehopositiivisuuden kohteena yhtä usein kun ylipainoiset, mikä on melko hämmentävää. Uskon sen johtuvan pitkään jatkuneesta laihuuden ihannoinnista, jonka takia vähätellään hoikkien tai alipainoisten ulkonäköpaineita.
Omasta mielestäni kehopositiivisuuden tarkoituksena pitäisi olla kaikenkokoisten ja -näköisten vartaloiden hyväksyminen, mutta kannustaa samalla terveellisempiin elämäntapoihin. Kehopositiivisuus kuuluu kaikille ottaen kuitenkin huomioon terveyden.

Kertokaa toki omia mielipiteitänne. Toivoisin monipuolista keskustelua aiheesta.