Oon siis 14v tyttö ja mun elämä menee päin persettä.
Oon jo 8 vuotta kaivannu ystävää jonka kans vois jakaa ilot ja surut ja joka lohduttais ja joka kuuntelis mutta myös kertois omat murheensa jos niitä on. Mua "kiusataan" koulussa nimittelemällä ja haukkumalla ja mulla oli ennen kaks "kaverii" jotka oli koko sen ajan vaan ollu mun kaa säälistä. Ja nyt ne on mukana nimittelemäs mua. Ja ne on "kavereita" sillon jos ei oo ketään muuta kenen kaa ne vois sillä hetkellä viettää aikaa.
Mulla on muutama kaveri, mutta tuntuu että oon niille vaan just tollasii varakavereita, niillä on niille paljo tärkeempiäkin kavereita enkä mä oo mitään muuta ku vapaa-ajan varakaveri.
Oon yrittäny tutustuu moniin tyyppeihin, mutta ei vaan onnistu ku mussa on ilmeisesti jotain vikana kun kaikki muut on parempia kavereita ku mä. Tai sit ei oo ketään mun kaltasta ku oon nii outo.
Oli mulla yks hyvä ystävä, mutta se ei ollu ihminen, vaan poni. Se ei onneks koskaan pystyny sanomaan mulle kuinka ruma tai idiootti mä oon ja se kuunteli aina jos mulla oli huono olla. Nyt se asuu kuitenkin yli 50km päässä. Se vaan vietiin mun nenänedestä, enkä saanu edes hyvästellä sitä.. Seuraavan kerran kun menin tallille se oli vaan poissa ja kaukanakin jo.. Tekisin itä vaan jotta näkisin sen vielä joskus.
Olis kans kiva jos joskus olis joku poika jonka kainaloon vois käpertyä, pitää sitä kädestä ja vaan olla sen kaa. Mutta mulle on kyllä tehty hyvin selväksi etten mä tuu selasta saamaan. Koskaan.
En jaksaisi enää jatkaa, mutta en halua kuollakaan. Mulla on kuitenkin ihanat vanhemmat ja pikkusiskot.
Kiva jos joku tän luki.