Kun olin 7-8 luokalla mulla alkoi ahdistus eikä mulla ollut "oikeita" kavereita kelle puhua. Kerroin sit äidille muttei se auttanut vaan pahensi mun oloa koska hän ei ymmärtänyt.... Sit se ahdistus vaan jatkui ja aloin myöhästelemään koulusta. Sit mulla tuli pakkomiele/pakkotoiminto liittyen puhelimeen ja saatoin yöllä saada jonkun ahdistus/paniikkikohtauksen ja äiti vaan huusi mulle koska en osannut enkä halunnut kertoa mikä mulla on koska en ollut varma itsekkään. Sit mulla alkoi tulla itsetuhoisia ajatuksia ja kokeilin viiltelyä mutta vaan yhden kerran ja ne oli vaan sellaisia pintanaarmuja, mut sit menin esimerkiksi kerran talvella jäälle kävelemään ja toivoin että se sortuisi ja hukkuisin. Tällöin mulla oli todella pahaolo ja olin yksin sen asian kanssa. Sit sain jotenkin kerättyä itseni ja kestin sen ahdistuksen vaikka se vei kaikki voimat. 9lk olin jo alkanut tottumaan siihen ahdistukseen mutta sit mulla alkoi pakkotoiminnot ja pakkoajatukset, sekä itsetuhoiset ajatukset ja otinkin kerran lääkkeitä ja meinasin vetää ne mutten kuitenkaan "halunnut/uskoltanut". Olin 9lk kokonaan yksin ja olin todella yksinäinen ja mulla oli todella pahaolla. Sit menetin mun oman koiran ja tää koko juttu vähän niinku pahentui sen takia :(. Mut menin aina itkien kouluun vaikkei ois tarttennut ja kärsin joka päivä hirveistä ulkonäköpaineista ja välillä menin välkällä itkemään vessaan koska mua ahdisti muut ihmiset niin paljon. Kesälomalla oli hyviä aikoja niinku muutenkin mut yritin kaksi kertaa itsemurhaa tai meinasin tehdä sen kun olin yksin kotona, se vaan tuntui silloin ainoolta vaihtoehdolta ja pari kertaa otin veitsen ja itkin että haluan pois ja puhuin ihan sekavia. En kuitenkaan tehnyt sitä ja olin sen jälkeen todella väsynyt ku olin itkenyt niin paljon. Kesälomalla olin myös todella yksinäinen mutta oli myös todella hyviä aikoja vaikka itkinki paljon enkä kertonut kenellekään koska ei ollut ketään... Nyt amiksen ekalla mulla on ollut myös itsetuhosia ajatuksia ja huonoja kausia mutta on myös hyviä päiviä enkä halua kuolla vaikka joskus se käykin mielessä ja välillä tuntuu ettei millään oo mitään väliä ja vois vaan lopettaa elämän... Mut sit taas välillä rakastan elämää enkä halua jättää mulle tärkeitä ihmisiä :(. Tähän loppuun haluan kertoa sen että me ollaan muutettu todella monta kertaa tän koko jutun aikana ja musta tuntuu että sekin on vaikuttanut näihin asioihin, enkä oo senkää takia saanut niitä pysyviä kavereita.... Nykyään vaan pelottaa että ku oon selvinnyt ennen noita kaikista niin selviänkö enää tai jaksanko edes yrittää jos tulee jotain vastoinkäymisiä tai muuten vaa sellainen olo :(. Oon tällä hetkellä siis 16v