Eli siis avaudun puol neljä aamulla.


Olen 13 ja olen toivonut poikaystävää aika kauan vaikka totuus on se että en tarvitse poikaystävää vaan ystävän. Itseasiassa haluaisin ehkä enemmän tyttöystävän mutta ei siitä sen enempää.... Mun seurustelukumppanin pitäisi olla enkeli, oikeesti mun kanssa tarvitsee paljon sisua. Mutta minulle riittäisi vain ihminen joka kuuntelisi ja halaisi, tuo hali on ehkä se tärkein..... Haluan tuntea itseni halutuksi, hyväksytyksi ja olla vain jonkun kanssa. Sen sijaan itken neljältä aamulla kuunnellen paskaa musiikkia. Mun elämä on ihan paskaa, pilaan kaiken mun paras ja melkein ainoa ystävä hylkäsi mut ja sanoi ettei tiedä miten on sietänyt mua näinkin kauan. Mun muut kaverit on ihania mutta ihania jonneja, ei pahalla mutta tarkoitan että ne ei oo niinkuin täällä mua varten, ne saa mut nauramaan mutta tässä elämäntilanteessa se ei ihan riitä. Koulu menee paskasti oon seiskalla ja oon niin fuckin väsynyt ette pysty tekee koulussa oikeestaan mitään, mun äiti suhde on paska, isä varmaan kuollut tai jotain....veli on seitsemän joten auttaako paljon. Kovin moni ei tiedä mun tilanteesta ja ne jotka tietää eivät tiedä puoliakaan. Mun paras ystävä sanoi mene lääkäriin, mutta asia ei ole niin helppo en vain pysty. Ongelma on se etten kestä enään pitkään, itsemurha ei oo mulle ratkaisu älkää pelätkö, en vain pysty siihen. En viitele paljon tai satuta itteäni, välillä on jotain pientä...mut ei paljon....enimmäkseen oon vain poikki enkä tiedä kauanko jaksan tätä.