Moi!
Olen ollut kaukosuhteessa noin. 1,5-vuotta ja haluan eron. Romanttiset tunteeni miestä kohtaan ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Eikä hän kiinnosta minua seksuaalisesti yhtään. Pidän häntä mukavana kaverina, mutta en enää poikaystävänä. Kaikki koskettelu ja suuteleminen tuntuu jopa ahdistavalta. En ole tehnyt aloitetta niihin pitkään aikaan. Tuntuu kauheelta hänen puolestaan kun hän on luulee että ajattelen hänestä samoin.
Mutta ongelmaan, välimatkaa meillä on 300km ja näemme välillä viikottain, välillä kuukauden päästä. Miten tehdä ero kaukosuhteessa? En haluaisi pyytää häntä meille kun joutuisi kuitenkin olemaan yötä luonani. Kuitenkin olisi kurjaa jättää hänet viestillä, mutta sen kautta suurin osa meidän kommunikoista tapahtuu. Mitä teen? Olen asiaa miettinyt jo kuukauden ja ajattelin, että olisi mukavaa saada muiden näkökulmaa asiaan.
Kiitos