Olen 17-vuotias poika ja tänään sain kutsuntakirjeen armeijaan. Kun näin sen postilaatikossa ymmärsin samantien mikä se on. Tämä oli nimittäin hetki, jotka olen jo 4 vuotta odottanut kauhulla. Kun pääsin kotiin sisällä aloin välittömästi itkemään. Itkin taukoamatta 20 minuutia. Olen jo kahdeksannella luokalla päättänyt, että armeijaan en ole menossa. En tosin ole kertonut tästä kenellekään. Nyt ehkä olisi hyvä aika kertoa äitille.

Olen pitkään miettinyt keinoa, miten välttyä sinne joutumiselta ja keksin sellaisen. Olen aina ollut luonnostaan hoikka, mutta nyt viime kuukausien aikana olen laihtunut entisestään. Olen noin 187cm pitkä ja painan noin 52kg. Olen käynyt koulu terkkarilla useaan kertaan painoni takia ja olen aina vakuttanut hänelle, että kaikki on kunnossa. Nyt minusta alkaa vaikuttamaan, että kaikki ei ole kunnossa ja saatan jopa olla tiellä kohti syömishäiriötä.

Minun mielestä väkivalta on väärin, mutta tämä ei suinkaan ole ainoa syy miksi en tahdo armeijaan. Olen varma, että en yksinkertaisesti sovi sinne. Esimerkiksi minun kaikki kaverini ovat aina olleet tyttöjä, enkä minä osaa olla ympäristössä, jossa on lähinnä poikia. Koska olen niin hoikka minä en myöskään luultavasti fyysisesti pärjäisi siellä. Minulla on myös kammo teollisestivalmistettuun ruokaa, en ole syönit koululounasta yli vuoteen. En siis käytännössä voisi syödä ikinä siellä. Ja lopuksi minä en yksinkertaisesti kestä sitä hierarkian määrää. En voi vaan olla toisen pomottelun kohde.

Minun mielestä on kauheaa, että Suomessa on yhä tämän kaltainen järjestelmä. Osa miehistä, jotka kammoavat armeijaa, joutuvat sietämään koko asian aiheuttamasta stressistä ja esimerkiksi minä olen sen takia fyysisesti heikossa tilassa painoni kannalta.

Onkohan kehittymässä syömishäiriö tämän pelon takia? Pitäisikö siitä puhua jonkun kanssa?