Okei, siis olen lukenut paljon tämmösiä keskusteluja, mutta kaikissa suositellaan lukiota, koska yleensä aloittajat eivät vielä tienneet, mitä haluavat työkseen tehdä ja suurin osa on käynyt lukion, joten sitä on helpompi suositella. Mä kuitenkin tiedän, mitä haluan tehdä. Ei se tietenkään kiveen hakattua ole. Mulla on muutama unelma-ammatti ja se välillä vaihtelee, mistä tykkään eniten. Kaikki kuitenkin on luovia taide- ja kulttuurialan ammatteja. Pitää käydä lukio, jos haluaa yliopistoon, mutta mä olen noin 90% varma siitä, että haluan ammattikorkeakouluun. Voisin siis ihan yhtä hyvin mennä sinne amiksen kautta. Yliopisto ei kiinnosta mua pätkän vertaa. Ainoastaan opiskelijahaalarit ja se, että osaan mun unelma-ammateista voi opiskella sielläkin, kiinnostaa mua. Ja siis yliopistohan olisi varmasti arvostetumpi tutkinto ja saisin paremmin töitä ja palkkaa, joka olisi tietty plussaa, kun noin epävarmoja uria havittelen. Ja siis vaikka mun tän hetkinen unelma-ammatti saattaankin muuttua niin tiedän jo minne hakisin, jos olisin jo amiksen, tai lukion käynyt. Ja haluaisin jo niin kovasti päästä kivaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan sitä, mistä oikeasti olen kiinnostunut. D:
Ja tässä ei vielä todellakaan ole kaikki. Lisäksi lukiokaan ei kiinnosta mua juuri ollenkaan. Mutta olen aina unelmoinut wanhojen tansseista, penkkareista ja ylioppilaslakista. Varmasti jäisi pitkän aikaa harmittamaan, jos en niihin pääsisikään. :( Menen ehkä 65% todennäköisyydellä lukioon, mutta jos nuo edelle mainitsemani jutut olisivat myös amiksessa niin menisin varmaan amikseen 85% todennäköisyydelle. Eli noi jutut on mulle tosiaan aika tärkeitä. D: Amiksessa pääsisin heti opiskelemaan kiinnostavia juttuja ja koska olen käynyt 4h-yrityskurssin niin voisin pyörittää 4h-yritystä oppimastani koulun ohessa. Jos menisin kaksoistutkintoon niin saisinko mä sitten myös noi kaikki lukiossa olevat jutut? Ja onko se sitten tosi rankkaa? Mun iskä kävi kaksoistutkinnon niin ajattelin, että voisin kysyä siltäkin. Ja oon vähän yrittänyt mun kavereiltakin kysellä. Puolet mun koulukavereista haluu amikseen ja puolet lukioon. Ja mä taas en oo varma. Lukioon aikovilta kysyin aika tarkastikkin, mutta amikseen aikovilta olen kuullut vain, että he eivät enää yhtään jaksaisi tätä opiskelua niin he menevät amikseen. Ei siis hirveänm samaistuttavaa mulle, joka odottaa niin innoissaan ammattikorkeakoulua. Tosin en mäkään opiskelusta erityisemmin piittää, jos ei opiskella mun mielenkiinnonkohteita.
Ja siis musta tuntuu et kaikkien odotukset on et meen lukioon. Keväällä mun äikänope kysy et aionko mennä tohon lähilukioon ja riparilla meidän kanttori kysy samaa. Ja oon viime aikoina nähnyt tosi paljon unia just mun päätöksenteosta jatko-opinnoista. Viimeisin muistamani on viime yöltä. Siitä en muista enää mitään muuta, kuin sen että joku kaarnalaiva lipui veden päällä ja sen purjeessa luki jotain siitä, et mä valitsisin lukion tai jotain. :D Ja yhessä unessa mä huomasin yhtäkkiä olevani lukiossa(tästä siis muutama päivä eikä koulu ollut vielä alkanut) ja ihmettelin että mitä mä nyt täällä teen, kun munhan pitäis mennä vasta ysiluokalle enkä ees ehtinyt tehä valintaa lukion, amiksen ja kaksoistutkinnon välillä. Lukioon painostus siis selkeästi näkyy unissanikin.
Jos menisin lukioon niin tosiaan tuo meidän lähilukio vaikuttaa hyvältä paikalta. Lähinnä tosin sen takia, koska se on tuttu. Meillä on ollut ala-asteesta lähtien siellä liikkatunteja ja seiskalla ja kasilla kuviksentuntejakin. Ja syy tähän on siis yläasteen homeongelmat. Mutta ne eivät ikävä kyllä rajoitu vain yläasteeseen vaan myös lukioon. Homeongelmat itseasiassa taisivat saada mut alunperin harkitsemaan jotain muuta vaihtoehtoa. Olen kestänyt parakkeja melkein koko yläasteen ajan, mutta vielä pahempi olisi jatkaa opintoja paikassa, jossa tiedän olevan hometta eikä siellä edes olla väestötiloissa vaan just siellä homeessa. Ja viimesimmässä abivideossa näytettiin, kuinka tosi monet koulun tilat vaan eristettiin eikä sinne saanut mennä ja vaikka se olikin abivideo ja totta kai siinä liioiteltiin asioita niin en haluaisi mennä sellaiseen kouluun. D: Toisaalta kun katson niitä abivideoita niin tunnen yhteisöllisyyttä ja tunnetta, että kuulun ja haluan siihen kouluun. Lisäksi siellä on joitain yläasteen opeja ja mun kaks kaveria saattaa mennä sinne. Tai toinen niistä ainakin. Toinen saattaa mennä johonkin toiseen lukioon, jos pääsee.
Ja katoin jotain Opintopolussa olevaa juttua oppiaineista. Se oli joku semmonen tiedosto, mikä piti ladata. Ja ne vaikutti tosi tylsiltä! Kuvis, musiikki ja liikunta olivat ainoat taito- ja taideaineet. Ja tykkään noista vaan kuviksesta. Eikä siinä ollut edes käsityötä. Mulla on nyt valinnaisina kuvis ja köksä ja mulla on ikävä kässään, mutta sit jos sitä ei lukiossakaan olis niin se kyl harmittais. Tosin mulle kelpais joku käsityöharrastuskin, jossa ohjaaja näyttää miten joku(mielellään mun ideoima eikä joku tietty asia, mikä kaikkien täytyy tehdä) asia tehdään. Yritin googletella sellaista, mutta en löytänyt. :( Työväenopistoissa on sellaisia, mutta ne nyt on ihan liian kaukana. D: Ja sit siinä oli joitain kursseja, joissa luki, että niitten olemassa olo riippuu lukiosta enkä nyt sit tiiä, onks ne meidän lähilukiossa vai ei. Ja jos siellä vois suorittaa äidinkielen lukiodiplomin niin se kiinnostais enemmän, mutta kun ei voi. :( En kyl ees tiiä, miten se mua hyödyttäis, mutta liittyis kyl yhteen mun unelma-ammattiin ja siihen vaadittavat kurssit vaikuttaa tosi kivoilta. D: Mutta siellä voi suorittaa ainoastaan kuviksen lukiodiplomin. :( Joudun nyt varmaan jatkamaan tätä vielä ainakin yhdessä viestissä, koska mulla tosiaan on paljon mietteitä tästä.