1. en voi olla tekemättä yhtään mitään ja teen kaiken hirveällä kiireellä. syön, liikun paikasta toiseen, käyn vessassa... ihan normaalitkin asiat on pakko tehdä mahdollisimman nopeasti, kuin mulla olisi kiire.
lisäksi pakotan itteni heräämään aikasin jotta voin mennä joka kouluaamu tuntia aikasemmin koululle kuin tarvis tekemään töitä (päästään siis sisälle).

2. mua ahdistaa, että reilusti yli vuosi sitten tapahtunut asia palaa hetkittäin. se on tosi outo tunne, en osaa selittää sitä lainkaan. silloin kun niin tapahtuu, voin keskittyä vaan omaan hengitykseeni joka kuuluu tosi kovaa, mutta aistin silti vaimeina ympärillä tapahtuvat asiat. alkaa itkettää ja silloin ekalla kerralla tärisin ihan hemmetisti.
kun se tuntui vahvimman kerran, olin kuin transsissa, enkä ymmärtänyt ollenkaan mitä mun ympärillä tapahtui. mikään ei auttanut: juominen, musiikin kuuntelu, kaiken turhan tekeminen mitä testattiin.
äiti ajatteli että se johtui vain ylensyömisestä tai ruokamyrkytyksestä, koska oltiin kuitenkin ulkomailla, mutten usko, sillä seuraavana kesänä se tuli kerran kun oltiin kaverin kanssa valvottu, muttei syöty paljoa mitään. seuraavan kerran se tuli keskellä yötä: heräsin ja tein sen jonkun demikesun enkä aamulla muistanut mitään asiasta. ja eilen se tunne tuli taas, kun mun vanhemmat puhui toisilleen tavallisesti eteisessä ja itse katsoin rauhassa telkkaria. yhtäkkiä kaikki ne isän ja äidin sanat kaikui kovempaa ja alkoi itkettää ja hengitin vaan tosi raskaasti.

paniikkikohtauksia? ei, en usko, oon kerran saanut sellaisen ja oli aivan eri asia.

3. aina kun oon kävelemässä yksin ulkona, mietin, mitä teen tai mihin juoksen jos vaikka sattumalta mun pieneen kotikaupunkiin eksyisi murhaaja tms. kun auto tulee mun takaa tai edestä, tarkistan että jossain on pakotie. kun kävelijä tulee vastaan, vilkuilen pitkään mun taakse ettei se käänny ja tee mulle jotain. tai jos se tulee mun takaa, kävelen tosi nopeasti eri kadulle.
oonko oikeesti näin vainoharhanen