Poistunut demittäjä3.12.2019 19:25
1/8
Ajattelen toista

Olen ollut lukiosta asti ihastunut yhteen jätkään (nimetään hänet Bobiksi). En uskonut, että olisin ikinä tekemisissään hänen kanssaan, mutta toisin kävin. Meistä tuli hyviä ystäviä, mutta halusin kuitenkin enemmän kuin ystävyyttä. Kuvittelin, että kahden vuoden aikana meidän välillämme olisi tapahtunut jotain. Teimme paljon asioita yhdessä ja jaoimme yksityisiä juttuja toisillemme. Pidettiin yhteyttä joka päivä. Siinä aikana kuitenkin, minun elämääni on ehtinyt astua monta uutta ihmistä. Yksi niistä ihmisistä on nykyinen poikaystäväni. Muistan, kuinka en halunnut ihmisten tietävän, että olemme yhdessä (kävimme siis kaikki samaa lukiota). Olin vieläkin ihastunut Bobiin. Päätin kuitenkin unohtaa hänet ja olla lojaali poikaystävääni kohtaan. Niinpä lukion loputtua, en enää ottanut Bobiin yhteyttä.

Silti ajattelen häntä yhä. Ja nykyisessä parisuhteessa on vaikeuksia. Poikaystäväni on täydellinen kaikin puolin, mutta alusta asti minulla on ollut epäröintiä aloittaa suhdetta hänen kanssaan. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Eroa vai yrittää korjata tilanne? Tuntuu ihan siltä, että jos kaikki olisi hyvin, niin miksi epäröisin ja ajattelisin asiaa näin paljon?

Pitkästä aikaa kuitenkin otin Bobiin yhteyttä... Hän sanoi olevansa iloinen, että päätin kirjoittaa hänelle... Ja ne kaikki tunteet palasi, niin kuin olisin lukiossa uudestaan.