Kaverilleni on tosi hankala keksiä mitään lahjaa. Olisiko neuvoja?
Viime jouluna ostin hänelle uuden kassin kuntosalille --> hän käyttää edelleen omaa vanhaa salilaukkuaan joka on reikäinen, vetoketju rikki ym. ja minun ostamani salikassi on edelleen kaapiperällä käyttämättömänä
Syntymäpäivälahjaksi ostin hänelle Adidaksen collegehousut ja hupparin koska hän pitää niistä. Niitä hän on pitänyt tasan 1 kerran.
Sitä edellisenä jouluna ostin hänelle uuden paistinpannun. Sama paistinpannu edelleen käyttämättömänä.
Lahjat saadessaan hän on ollut ilahtunut. Olen muutaman kerran kysynyt miksi hän ei vaihda salikassiaan uuteen niin vastaus on että koska kyllä se vanha vielä on sen verrn ehjä että sitä voi käyttää. Tai kun kysyn miksi ei käytä uusia Adidaksen housujaan koska käyttää aina vanhoja joissa polvessa on iso reikä niin hän ärähtää että eikai sillä nyt väliä ole että jos on pieni reikä polvessa kun ne ovat muuten vielä täysin hyvät ja käyttökelposet.
Tuntuu tosi turhalta ostaa hänelle mitään kun kaikki lahjat jäävät kaapinperälle käyttämättömiksi. Vaikka ne olisivat sellaisia joilla hän ihan hyvin voisi korvata vanhat ja rikkinäiset vaatteet/tavarat ym.