Viime lauantaina ministeri Päivi Räsänen möläytti jotain täysin älytöntä, demokratian ja perustuslain vastaista: Raamattu tulisi olla lain yläpuolella.
Räsäsen mukaan lakia on ensisijaisesti noudatettava, mutta tarpeen tullen kristityillä olisi oikeus rikkoa lakia, jos Raamatussa kehotetaan siihen: "
Kaikilla meillä on tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia, juhlateltassa puhunut Räsänen alusti.
- Raamatussa kuitenkin sanotaan, että 'Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä'. Sanomisen tila kapenee, jos emme tätä oikeuttamme käytä, Räsänen jatkoi."
Lait ovat nimenomaan tehty sitä varten, jotta saataisiin yhteiskunta toimimaan. Mikäli sallisimme poikkeukset uskontojen perusteella, niin kuka tahansa voisi vedota uskontoon rikkoessa törkeästi lakia. Länsimäinen yhteiskunta perustuu siihen, että lait ovat kaikkein korkeimpana. Jos matkustetaan lähi-itään, huomaamme että sielä Jumalan sana on laki. Se onkin yksi syy siellä tapahtuvaan terrorismiin, mellakoihin ja sotiin.
Toivottavasti Räsänen joutuu vastuuseen typerästä möläytyksestään, eikä jatka enää ministerin tai kansanedustajan roolissa. Politiikka ja uskonto EIVÄT sovi yhteen. Lisäksi olisi hyvä jos tehtäisiin tutkintapyyntö poliisille mahdollisesta julkisesta kehottamisesta rikokseen.
RIKOSLAKI
17 luku (24.7.1998/563)
Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
1 § (24.7.1998/563)
Julkinen kehottaminen rikokseen
Joka joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai julkisesti väkijoukossa taikka yleisesti tietoon saatetussa kirjoituksessa tai muussa esityksessä kehottaa tai houkuttelee rikoksen tekemiseen siten, että kehotus tai houkuttelu
1) aiheuttaa vaaran, että sellainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, tai
2) muuten selvästi vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta,
on tuomittava julkisesta kehottamisesta rikokseen sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Jos kehottaminen tai houkutteleminen aiheuttaa sen, että rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, sovelletaan mitä 5 luvussa säädetään osallisuudesta rikokseen.