Oon ihan joulufiiliksissä ja haluisin kuulla miten vietätte joulua! Tässä meidän perheen perinteet.
Aamulla en ikinä jaksa nukkua pitkään, ja tulen melkein heti herättyäni katsomaan telkkarista kaikkia jouluohjelmia ja siinä samalla syödään aamupalaksi ihan perus aamupala (+jotain jouluista esim. limppua). Aamupäivällä mennään vielä joulusaunaan ja otetaan ihan rennosti telkkarin äärellä.
Meillä riisipuuro syödään vasta lounaaksi siinä noin klo 12. Iltapäivällä ei ole mitään tarkkoja aikatauluja, mutta käydään haudoilla ja juodaan kahvit ja syödään pipareita, torttuja ja muita jouluherkkuja. Saatetaan katsella jotain elokuvia jne.
Sitten illalla, klo 17-18 syödään jouluruoka, johon meillä kuuluu kaikkia laatikoita, kinkkua, kalaa, rosollia ja paljon muita perinteisiä jouluruokia.
Ruoan jälkeen jaetaan lahjat, jotka ovat olleet aamusta asti kuusen alla kiusana. Niiden jälkeen aattona ei ole enää mitään erityistä. Joulupäivä ollaan vielä yleensä rauhassa kotona, mutta tapanina lähdetään sukulaisille.
Voi, olispa jo jouluaatto, vaikka ei siihen enää kauaa ookkaan! Teidän vuoro :D