nieida9116.1.2015 19:51
1/23
Kertokaa mielipiteenne lapseni tulevasta nimestä. Onko liian outo?

Lapsemme ristiäiset lähestyvät ja nimi pitäisi päättää. Minulla ja miehelläni on ollut alkuraskaudesta lähtien vain yksi etunimi, jonka haluamme antaa. Pidämme kyllä muistakin nimistä mutta tämä valittu nimi tuntuu meistä siltä oikealta ja on lapsen näköinen, emme siis osaa kuvitella hänelle mitään muuta nimeä. Ongelma on kuitenkin se, että tämä valittu etunimi kuulostaa jokseenkin erikoiselta sukunimen kanssa. Meistä nimessä ei ole mitään vikaa eikä monesta muustakaan mutta jotkut ovat jopa alkaneet nauramaan sille. Mitä mieltä ootte tällaisesta nimestä:

Etunimi on ihan perus, suomalainen nimi, jolla ei ole mitään konkreettista merkitystä. Myös sukunimemme on tavallinen suomalainen sukunimi. Yhdessä ne kuitenkin sisältävät niin paljon samanlaisia kirjaimia, että nimen lausuminen kuulostaa todella rimmaavalta. Esimerkkejä miltä nimi kuulostaisi: Sini Saninen, Sulo Salonen, Lina Lininen, Rami Ramunen, Tero Turonen, Jani Jeninen jne... Eli nimet ovat perusnimiä, eivät muodosta mitään kaksimielistä/konkreettista merkitystä eikä ole mikään ulkomaalaisuutta/erikoisuutta tavoitteleva. Se on vaan tollanen... Rimmaava...

Rakastamme valitsemaamme etunimeä, mutta pelkään että lasta aletaan kiusaamaan nimen takia koska joidenkin mielestä se kuulostaa tyhmältä. Kaikkia ei varmastikaan voi miellyttää mutta mietin olenko minä sokea typerälle nimelle vai ovatko nimenvihaajat vain yksittäisiä henkilöitä. Mitä mieltä olette? Särähtääkö tuollainen nimi korvaanne? Jos kuulette tuollaisen nimen jossain repeäisittekö samantien?