Mewolf20.7.2013 17:30
1/96
Justin Bieber aiheutti taas pahennusta

http://www.iltalehti.fi/viihde/2013071717273035_vi.shtml

Yhdysvaltojen Ohiosta kotoisin oleva dj väittää, että teinitähti Justin Bieber sylki tämän kasvoihin, sillä oli luullut dj:n salaa ottavan kuvia tästä. Dj arveli myös, että Bieber oli huolissaan, sillä yökerho missä tapahtumat sattuivat, oli ikärajaltaan 21 vuotta. Bieber on 19-vuotias.
Dj:n mukaan Bieberin seurue nappasi dj:n puhelimen, ja kävi läpi tämän ottamia kuvia. Kuvia Bieberistä ei löytynyt. Myöhemmin Bieber tuli kuitenkin vielä dj:n luo.
- Hän haukkui äitiäni joksikin, hän haukkui isääni joksikin, hän haukkui minua joksikin. Ja sitten sylki naamaani, dj kertoo TMZ-medialle.
Bieberin edustaja on kuitenkin kiistänyt tapahtumat. Hänen mukaansa kyse on huomionhausta ja korvausvaatimusten hausta turhasta.

Pahennusta myös aiemmin

Aikaisemmin nuori mies on aiheuttanut pahennusta muun muassa hyökkäämällä paparazzin kimppuun, joutuneensa huumehuhujen keskelle ja riitoihin naapureidensa kanssa, juhlineen useasti rajusti sekä hylänneen lemmikkiapinansa.
Keväällä taas Anne Frank -museossa vierailleen Bieberin kerrotaan kirjoittaneen museon vieraskirjaan toivovansa, että nuori holokaustin uhri olisi ollut hänen faninsa.

Kyllä se jaksaa... Mitä se haluaa, huomiota? Kun ei saa sitä tarpeeksi...