Eli tilanne on seuraavanlainen;
Olen aina halunnut tanssia vanhat ja parikin oli jo hankittuna, mutta eräästä syystä en voikkaan tanssia tämän henkilön kanssa. Tilanne ilmeni vasta kun vanhat tanssivien listasta oli kaikki vapaat pojat kadonneet ja parittomia tyttöjäkin olisi vielä useampi.
Koska koulu on todella huonosti ilmaissut mikä on tämän paikan tapa toimia tälläisessa tilanteessa jossa monelta puuttuu pari, pistin liikunnan opettajalle kyselyä, että mites näiden parittomiksi jääneiden parit; järjestääkö koulu vai jäävätkö tanssit väliin ja vastaus oli tyly.
"Parin hankkiminen on jokaisen oma asia ja liikunnan opettajilla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa pareihin, enismmäiselle viikolle kannattaa kuitenkin osallistua mikäli kurssille on tulossa poikia jotka eivät ole ilmottautuneet listalle..." eli tästä voin päätellä, että liikunnan opettajat eivät ala värväämään ykkösiä tai muitakaan lisätanssijoita?
Nyt en itse enää tiedä, että mitä tekisin. En haluaisi elää 9 luokan tanssiaisia uudelleen eli jäädä penkille ruikuttamaan ja voin teille taustatietona kertoa että en ole sellainen joka ensimmäisenä valitaan valittavista.
Onko muilla ollut vastaavaa tilannetta että pari puuttuu ja koulu vetää kätensä pois pelistä?