Mua ärsyttää/ahdistaa kamalasti... mä ite oon 14 vuotias tyttö, ja mulla on poikaystävä, mut ollaan toistemme kanssa enemmän parhaita kavereita, kun suhteessa. Mut jotenkin tuntuu siltä, ettei se oo mahdollista koskaan olla kun ystävät... ainakaan mun äidin mukaan. Esim. yökylä on ihan täysin nou nou... ymmärrän sen kyllä ihan hyvin, sillä äitini sai lapsen 14 vuotiaana, eli hyvin nuorena, ja itse olen samassa iässä. En kuitenkaan ymmärrä, että miten se luulee, että mulle kävisi samalla tavalla, kun ollaan seksistä kummiskin puhuttu sen kanssa ja olen sanonut, että en semmoiseen aio vielä pitkään aikaan. Joskus sanoin sille siitä, että ”Se että sulle kävi niin, se ei tarkota että myös mulle käy niin” johon se vastasi että ”En niin ajattelekaan, vaan sen takia tiedän että se on mahdollista”. Jotenkin tuntuu, että en koskaan lapsuuteni aikana saa hänellä yökyläillä, vaikka ollaankin hänen kanssaan siitä haaveiltu, että voisi ostaa herkkuja, kattella elokuvia, olis koko päivä aikaa ja myöhään illalla nauraa kaikelle, kun väsyttää. Sitten voisi syödä yhdessä aamupalaa ja no... sitä samaa mitä muidenkin kavereiden kanssa yökyläillessä tehdään. Sitten se, kun tuntuu siltä että meidän yhdessä olo on niin kovin rajoitettua... jos oon sen kanssa kahtena päivänä peräkkäin, tulee palautetta siitä että ”kun joka päivä oot sen kanssa” ja äitini vaikuttaa ärsyyntyvän siitä kamalasti. Sitten en saa sen kanssa olla vähään aikaan. Äitiä kuulemma ärsyttää se, että aina ollaan siellä ja oon aina sen kanssa, mutta no mulla ei oikeen oo muita ystäviä joiden kanssa olla. Ja jos ollaan meillä tai meidän pihassa, äiti ja iskä kuuntelee jatkuvasti mitä jutellaan ja tuijottaa meitä kun haukat että mitä tehdään. Sitten alkaa vaan ahdistamaan ja tuntuu siltä että ei hänen kanssaan jutteleminenkaan enää onnistu kun sanat takertuu kurkkuun. Oon tästä yrittänyt äidille puhua mutta sillä on vahvat mielipiteet asiasta, että yökyläily ei sovi, enkä saa sen kanssa mitenkään kovin usein olla. Jos vaikka sitten juttelen joku päivä sen kanssa, äiti kuuntelee taas tarkkaan mitä puhutaan. Jotenkin pelkään myös sitä, että aikuisena murehdin kauheasti lapsuuttani, kun ei moni asia elämässäni ole mahdollista. Ei monien asioiden tekeminen, tai esim. monien harrastusten harrastaminen ei ole mahdollista. Ja sitten tietysti tämä poikaystävä/paras ystävä asia :(
Halusin nyt tulla purkaan tänne vähän mun ärsytystäni asiasta, ja jos haluatte omia näkökulmianne tai mielipiteitänne ilmaista niin ilman muuta :) Ja jos tätä lukee joku, jolla asiat on paremmin poikapuolisen ystävän/poikaystävän kanssa, mutta on joku ongelma tämän kanssa, niin on myös ihmisiä joilla menee huonommin. On monia joilla menee muakin paaljon huonommin. Ja oon ihan varma, jos joillain on riitaa tai huolia jonkun kanssa, niin te kyllä saatte sen selvitettyä, ja jos ette, niin tiedän että selviätte siitä <3