anteeks jo valmiiks, mun on nyt vaan pakko päästä vähän purkaan asioita. En oo pystyny puhuun oikeestaa kellekkään nyt, yleensä käyn psykalla ja polilla diabeteksen takia mutta nyt ei oo hetkeen tullu käytyä. mulla on niin vitun yksinäinen olo, tuntuu etten ansaitse ketään enkä oo minkään rakkauden arvonen. mulla on poikaystävä, ollaan oltu kohta 10kk yhdessä ja se on vitun täydellinen ihminen ja ansaitsee koko maailman. oon ihan liian huono sille, se joutuu aina kuunteleen sitä ku itken samoista pirun asioista. sil on ongelmia syömisen kaa ja oon iha sairaan huolissaa ku se ei syö tarpeeks. se saa siihen apuu mut ahistaa silti. kaiken lisäks tää suhde tavallaa ahistaa mua vaan lisää ja yhessä vaiheessa mietin jo eroa, mutku en vaan pärjää ilman sitä.
mua ahistaa mun diabetes, mulla on ollu se yli 10 vuotta ja nyt on se aika et alkaa tulla kaikkia sivusirauksii tms. mul on ollu hoitoväsymys yli 3 vuotta ja nyt vaa pelottaa et pilaan oman elämän sillä et en oo hoitanu verensokerei, oon siis 16-vuotias eli aika nuori kumminki viel. mul on eilisestä asti ollu semmosta toisen jalan hirveetä kipua aina ku kävelen ja siis ne oireet täsmää iha täydellisesti siihen johonki sairauteen joka voi johtaa jopa amputaatioon ja diabetes lisää sen riskiä. oon itkeny viimeyöstä kokoajan ku pelttaa nii paljon. vihaan itteeni niin paljon jos oon oikeesti aiheuttanu itelle ton. kaiken lisäks mulla on kokoajan kaikkia vatsa ja pääkipuja tms. ne saattaa kyl johtua jatkuvasta stressistäki.. en oo voinu koko lomalla rentoutua ku stressaan aivan järkyttävästi kaikesta ja ahistaa niin paljon. en tiiä millon mul on seuraava lääkäri. haluun vaa selvyyden asioihin.
mul on ollu masentuneisuutta joku puoltoista vuotta ja oon ollu tosi itsetuhonen. nyt kesälomalla oon yrittäny olla tekemättä mitään koska haluun pitää t-paitaa, mut joka päivä tekis mieli.. vihaan itteäni ku ikin jäin kiinni mistää tämmösestä, vihaan nähä ku mun perhettä sattuu.
mua ahistaa se et oon lihonu 10 kiloa alle vuodessa. oikeesti oon ihan järkyn näkönen ja oion vaa parhaani yrittäny olla syömät, mut epäonnistun kokoajan ja lihon vaa lisää, vihaan kui oon päästäny itteni tähän kuntoon. mun keho on aivan helvetin ruma, en löyä siitä mitään kaunista.
mua pelottaa et kaikki jättää mut, mua pelottaa et jään ihan yksin, mua pelottaa et oikeest kukaa ei jaksa mua mut mulle ei vaan sanota sitä suoraa. itken tälläki hetkellä ku kirjotan tätä, haluisin vaa et kaikki ois hyvin, et heräisin huomen ilosena, ilman mitää jalkakipui ja pelkoa sairauksista, lähtisin skeittaa ja näkee frendei ja poikaystävää, enkä jumittais yksin kotona itkemässä ja miettimässä et viillänkö nyt vai en. oon niin väsyny. en saanu tähän ees kerrottua kaikkea, en osaa jotenki pukee kaikkea mielessä liikkuvaa sanoiks.
oon tosi pahoillani ku kuulostan joltai ylidraamailevalta perus teinitytöltä jolla ei oikeesti oo mitään ongelmaa, ja oon pahoillani ku tää teksti on niin kauheen sekava, ku kello on jo yli 2 yöllä. mun oli vaan ihan pakko purkaa.
nyt en tiiä mitä teen, mua ei väsytä ja pelottaa ihan vitusti. anteeks vielä ku muil on asiat huonomminki, toivottavasti teillä on asiat hyvin.<3