Mulla alko opinnot tällä viikolla, enkä ole käynyt missään menoissa. On ollut pari baari-iltaa ja tänään illanviettoa koululla. Meinasin mennä tänään, mutta lopulta en uskaltanutkaan. Jäinkin sohvalle kengät jalassa istumaan ja ahdistuneena mietin, mitä teen. En sitten mennyt.

Olisiko kuitenki pitänyt pakottaa ittensä menemään? En vaan jaksa, oon niin väsyny ja törkeen epävarma itestäni, vihaan itteeni kun en mennyt. Mutta toisaalta vihaisin itteeni myös jos olisin mennyt ja istuisin siellä vaan hiljaa ahdistuneena. Ja just sen takia en mennytkään, koska on hyvin todennäköistä, että olisin ollut vain hiljaa ja ahdistunut ja sen takia vihannut ja hävennyt itseäni tätäkin enemmän. Toisaalta on pienen pieni mahdollisuus, että olisin nauttinut olostani ja kaikki olisi mennyt ok. Ja sitten olisin ollut tyytyväinen siihen, että ylitin itseni.

Oon sitten näköjään just semmonen itsesäälissä rypevä paska, joka kärsii kaverittomuudesta, mutta jää kuitenkin rypemään kotiin, eikä lähe illanviettoon. Sitten itken yksinäisyyttä, tylsää elämää ja sitä että oon niin vitun ahdistunut. En käsitä miten voin ahdistua ihan normaaleista asioista niin paljon. Ilman verenpainelääkkeitä en todellakaan pystyisi olemaan koulussa. Sydämeni hakkasi varmaan rinnasta ulos. Henkinen ahdistus silti jää. Ja vain minä itse voin sille jotain tehdä. Mutta en osaa, enkä tiedä mitä. Psykologilla olen käynyt ja ohjeeksi sain vain rentoutusharjoituksia. En edes kehtaa kunnolla avautua psykologille. Enkä oikein voi jutella ilman ahdistusoireita ja henkistä jäätymistä.

En koe kuitenkaan olevani masentunut, koska nauran ja hymyilen paljon. Mutta sosiaaliset tilanteet muiden kuin perheenjäsenten kanssa on kamalan ahdistavia, varsinkin jos kyseessä on tutustumistilanne. Oon etäinen enkä anna itsestäni oikein mitään. En vaan kykene solmimaan kaverisuhteita, koska koen olevani kuolettavan tylsä, nolo ja tyhmä ihminen.

Tätä on kestänyt jo 5 vuotta. Oon niin vihanen itelleni et oon tämmönen ja ärsyttää ihan sairaasti etten pysty nauttii opiskelijaelämästä :(