Oon huomannut, että ajattelen ruokaa välillä aika paljonkin. Menkatkin ovat olleet reilusti yli puoli vuotta myöhässä (enkä siis voi olla raskaana). Jos laskee 1+1, nää on jo hälyttäviä merkkejä jonkinlaisesta ongelmasta. Vaikkakin syön jo sen verran, että se vaikuttaisi jonkun mielestä runsaalta tai ainakin sopivalta ja vaikka olen pysynyt "terveen" painoisena jo vuoden ajan.
Siispä, ajattelin tällaista tieteellistä koetta. Nimittäin tunkisin kaikkien päivän aterioiden väliin vielä 2 välipalaa. Huomenna alkaa taas uusi arkiviikko, joten silloin olisi kai helpompi aloittaa uudet rutiinit.
En halua avautua liikaa, koska pelkään tartuttavani haitallisia ajatusmalleja tätä lukeviin ihmisiin. Mutta siis tän sinäänsä viattoman asian toteuttaminen aiheuttaa mussa pientä ahdistusta. Oon ehkä ollut vähän turhan tarkka ateriaväleistä, siitä kuinka monta kertaa päivässä syön tiettyä raaka-ainetta sekä suolaisen ja makean tasapainosta. Ja tää tieteellinen koe tulisi sekoittamaan kaikki nuo mittarit, mikä toivottavasti opettaisi mut vähemmän pakkomielteiseksi.
No miksi sitten juuri 2 välipalaa? No, yksinkertaisesti ne tuntuvat mun tapauksessa kaikista optimaalisimmilta. Ne sijoittuisivat niille väleille, joilla usein löydän itseni haaveilemasta seuraavasta ateriasta. Haluan kokeilla, miltä niiden syöminen tuntuu ja huomaanko muutoksia energiatasoissa tai vaikkapa ruuansulatuksessa. Mieluusti myös pysyisin tuon kahden lisävälipalan minimissä, etten vahingossakaan valehtelisi itselleni "ei oo ees nälkä". Tarkoituksenahan on täyttää mahdollinen energiavaje ja siten voida paremmin.
Se syy, miksi halusin kertoa tästä tänne on mullekkin vähän epäselvä. Olisinhan mä nyt voinut tehä vaikka jonkun oman listan, minne olisin suunnitelmani kirjoittanut. Mutta olisihan se ihan älyttömän hienoa, jos joku sai tän viestin lukemisesta jotain tai jos jollakin olisi jotain sanottavaa aiheeseen liittyen.