Ehin jo tavallaan päästä yli susta. Ehin miettiä jo, että keneen mä ihastun seuraavaksi. Sit mä näin sut. Sit mä tajusin et sä olit siinä, muutaman kymmenen metrin päästä musta. Sä katoit muhun päin ja mä katoin suhun päin. Mun maha tuntu heittävän voltin. En tiiä oliko se positiivinen vai negatiivinen voltti.

Yritin vältellä sua, mut samaan aikaan en halunnu mitään muuta ku sun luo. Kun otit sun lippiksen pois sun päästä, ja näin sun hiukset, halusin sulaa. Sit ku istuit siellä vaihtopenkillä sun puhelimen kans mua alko ärsyttää, ku mietin keille sä nyt juttelit mun sijasta. Sit ku näin, että sä laitoit mulle viestin, halusin samaan aikaan hymyillä ku hullu ja huutaa sulle mun ärtymyksen pois.

Kaks viikkoo ilman sua. Se oli aika tylsää. Muistelin sua, ja samaan aikaan unohdin sut. Sit sä vaan seilaat tolla tavalla takas mun elämään. Se omalla tavallaan sattuu, ku tiiän ettet sä ajattele tätä tilannetta näin. Sä näit mut, ajoit paikalta pois ja sait taas yhen tyypin lisää kelle puhua. Sä et ajattele mua pimeellä etkä sä malta odottaa mun viestien avaamista. Sun ajatukset ei lähe laukkaamaan ku sä näät ilmotuksen multa etkä sä vaivu sun omiin ajatuksiis miettimään niitä hetkiä, joita meillä vois olla. Sä et tee tommosta, mä tiiän sen.
Silti mä mietin, et miks sä kaivoit mut takas esiin. Miksi? Ei sun oo pakko puhua mun kaa. Etkä sä tekisi niin jos et sä haluisi. Mut jos sä oikeesti haluisit, sä oisit huomannu, että oot ignorannu mua ”vahingossa” kaks viikkoa. Siks mä mietin et miks sä teet näin. Miks sä laitat mulle ihan helvetin hyvännäkösiä kuvia, kun mä en kiinnosta sua. Ja jos mä kiinnostaisin sua niin mikset sä näytä sitä. Mikset sä voi näyttää selkeesti mitä sä haluut. Mikset sä voisi säästää mua näiltä ajatusten tulvilta ja typerästi hymyilemiseltä, kun sillä ei oo mitään määränpäätä? Miksi sä et jättäny mua rauhaan?

Mulla oli ikävä sua. Mut ei tätä outoa tilannetta. Mulla oli ikävä sitä, ku kävelin uudella torilla ja hymyilin meidän keskusteluille, jotka sä olit alottanu ihan typerällä keskustelunaloituksella. Mulla on ikävä sitä, ku salaa hain sua katseellani koulun käytävillä, ja oikeesti se ei ollu yhtään salasta. Mulla on ikävä sitä ku sain sut kiinni mun kattelemisesta. Ja mulla on ikävä sun naurun kuulemista.
Mulla ei oo ikävä sitä, että me snäpätään naamakuvia. Ei puhuta, jos me törmätään niin me ei moikata. Se tuntuu typerältä, koska tiiän mitä sä haluut tehä isona ja mitä jääkiekko sulle merkitsee.

Jos sä haluut jotain niin kerro. Jos sä et haluu mitään niin jätä mut pois sun elämästä. Mä vaan haluisin tietää mitä tää kaikki meinaa, ja sä et tee siitä helppoa.