Demi

Vinkit ammatinvalintaan

Vinkit ammatinvalintaan

Luovuus on valttia, kun mietit sopivaa opiskelupaikkaa. Demin opo Päivi Poutiainen neuvoo, mitä asioita kannattaa pohtia ennen yhteishakua.
Teksti Päivi Poutiainen
Kuvat Satu Kettunen
Mainos

1. Muista kiertotiet

Valkolakki on mahdollista hankkia ilman lukiotakin, sillä ylioppilaskirjoituksiin saa osallistua myös ammatillisen tutkinnon pohjalta. Moniin ammatteihin on lukuisia koulutusreittejä: vaikkapa parturi-kampaajaksi voi opiskella myös yksityisissä kouluissa, jotka ovat tosin maksullisia. Yleisin koulutusreitti ei ole aina ainoa, joten vertaile vaihtoehtoja. Lisätietoa saat työ- ja elinkeinotoimistojen nuortenneuvojilta ja Facebookista Koulutusneuvonta-sivulta.  

2. Valitse monta ammattia

Tulevaisuudentutkijat arvelevat, että nykypäivän 15–18-vuotiaat hankkivat elämänsä aikana jopa seitsemän ammattia. Voit rauhassa aloittaa yhdestä haavealasta ja pohtia jatkoa myöhemmin. Mieti hakiessasi, missä saisit nykyiset kykysi esille ja viihtyisit parhaiten. Voi olla, että esimerkiksi tulevaisuuden työpaikkasi tarjoaa lisäkoulutusta. Pankit kouluttavat nykyään kiinteistövälittäjiä ja kaupat uusia kauppiaita.  

3. Seuraa oma polkuasi

Koulutus ja ammatti ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpiä ovat opiskeluajan kontaktit. Hae rohkeasti sinua kiinnostavaan kouluun, vaikka vanhat kaverisi olisivat menossa muualle. Yhteiset kiinnostuksenkohteet yhdistävät saman linjan valinneita, joten uusia kavereita on helppo saada. Ehkä joku uusista tuttavista vinkkaa sinulle ensimmäisestä työpaikastasi tai on tuleva pomosi. Nykyään työhaastatteluissakin saatetaan kysyä, ketä tunnet.  

Julkaistu: 30.1.2013