Syödä, nukkua, kuolla



Syödä, nukkua, kuolla

Todentuntuista ankeutta.
Teksti Julia Thurén

Eat Sleep Die -elokuvan nimestä tulee mieleen Eat Pray Love, jossa amerikkalaisnainen matkustelee ympäri maailmaa etsien itseään upeissa maisemissa. Mielleyhtymä on irvokas, sillä Syödä, nukkua, kuolla-elokuvan päähenkilöllä, 20-vuotiaalla Rasalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia lähteä etsimään itseään Intiasta. Maahanmuuttajataustainen Rasa työskentelee ruotsalaisen pikkukaupungin vihannestehtaassa ja yrittää elättää sairaalloista isäänsä. Sitten hän saa potkut, ja ankeus syvenee. Todentuntuinen fiktio saa katsojan pohtimaan, onko elämä vain hengissä selviämistä. Onneksi masentava elokuva tarjoaa iloisiakin hetkiä, sillä Rasa on ronski ja iloinen persoona. Elokuva on voittanut viisi Guldbaggenia (Ruotsin Jussia) ja muita palkintoja maailmalla.

Pääosissa: Nermina Lukac, Milan Dragisic, Jonathan Lampinen

Julkaistu: 11.9.2013