Demi

Suomalaistähti valittiin Divergent-elokuvaan

Suomalaistähti valittiin Divergent-elokuvaan

YouTubesta julkisuuteen ponnahtanut Sara Maria Forsberg eli Smokahontas sai roolin Divergent-elokuvasarjasta.
Teksti Ida Valpas
Mainos

Smokahontasina tunnettu Sara Maria Forsberg nousi julkisuuteen vuosi sitten YouTube-videolla, jossa hän jäljittelee eri maiden kieliä. Videota on katsottu noin 14 miljoonaa kertaa.

Nyt Los Angelesissa asuvan Saran ura saa aivan uuden käänteen. Divergent-elokuvien tuontantoyhtiö Lionsgate ilmoitti tänään, että Sara on valittu seuraavaan Uskollinen-osaan. Sara näyttelee Nitaa, joka on keskeinen hahmo kirjan viimeisessä osassa.

Elokuvan kuvaukset alkavat toukokuussa.

Divergent-sarja perustuu kirjailija Veronica Rothin menestyskirjoihin. Ensimmäinen osa Divergent - Outolintu ilmestyi elokuvana vuonna 2014 ja sitä tähdittivät Shailene Woodley ja Theo James. Toinen osa Kapinallinen saa ensi-iltansa 10. huhtikuuta.

Kolmas kirja Uskollinen jaetaan kahteen elokuvaan, jotka ilmestyvät keväällä 2016 ja keväällä 2017.

Lue myös

Julkaistu: 1.4.2015