Demi

Sopiiko ehkäisyrengas minulle?

Sopiiko ehkäisyrengas minulle?

Ehkäisyrengas toimii samalla periaatteella kuin e-pillerit. Näin sitä käytetään.
Teksti Iida Rauma
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Miten ehkäisyrengas toimii?

Hormoni- eli ehkäisyrengasta voivat käyttää ne, joille yhdistelmäpillerit sopivat. Ne toimivat samoin kuin e-pillerit eli estävät munasolun irtoamisen ja siten raskauden. Renkaan sisältämät hormonit vapautuvat emättimen seinamän läpi ruumiinlämmön vaikutuksesta.

Miten hormonirengasta käytetään?

Hormonirengas asetetaan itse emättimen pohjalle. Renkaan hyvä puoli on, ettei annostelua tarvitse muistaa päivittäin. Hormonit imeytyvät elimistöön ehkäisyrenkaasta tasaisemmin kuin e-pillereistä, ja siksi sivuoireet voivat olla vähäisempiä. Lisäksi satunnainen vatsatauti ei vaikuta ehkäisytehoon, kuten e-pillereiden käytössä, koska ehkäisy ei ole tekemisissä ruuansulatuksen kanssa.

Rengas ei yleensä tunnu miehelle eikä naiselle seksin aikana. Jotkut ottavat renkaan pois seksin ajaksi, mutta silloin on olemassa riski, että sitä ei muista asettaa takaisin. Ehkäisyteho saattaa heikentyä jo, jos rengas on kolme tuntia pois paikoiltaan. Sellaisessa tilanteessa on syytä käyttää lisäehkäisynä kondomia seuraavan seitsemän päivän ajan.

Tarvittaessa ehkäisyrengasta voi myös käyttää yhtä aikaa kuukupin kanssa.

Kuinka usein hormonirengas vaihdetaan?

Kolmen viikon käytön jälkeen ehkäisyrengas otetaan pois ja pidetään taukoviikko. Tauon loputtua asetetaan uusi hormonirengas. Ehkäisyrenkaan avulla voi myös siirtää kuukautisia samaan tapaan kuin e-pillereiden avulla siten, että asettaa uuden renkaan heti edellisen jälkeen.

Mitä huonoja puolia ehkäisyrenkaassa on?

Ehkäisyrengas on yleensä hieman kalliimpi kuin ehkäisypillerit. Joidenkin naisten mielestä ehkäisyrenkaan paikoilleen asettaminen on aluksi vaikeaa. Kun rengas on oikein paikoillaan, sen ei pitäisi tuntua lainkaan. Jos rengas tuntuu, se on yleensä liian alhaalla. Jos rengas on pois paikoiltaan yli kolmen tunnin ajan, ehkäisyteho saattaa heikentyä ja on syytä käyttää kondomia lisäehkäisynä seuraavien seitsemän päivän ajan.

Mitä ehkäisyrengas maksaa?

Kolme ehkäisyrengasta, eli kolmen kuukauden ehkäisy maksaa noin 45 euroa. Kuukauden ehkäisyn hinnaksi jää noin 15 euroa. (Toukokuu 2015)

Toinen vaihtoehto yhdistelmäpillereille on ehkäisylaastari.

Juttua varten on haastateltu naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Annakaija Lappalaista Lääkärikeskus Nuorten Naisten Bulevardista ja nuorisolääkäri ja seksuaalineuvoja Miila Halosta.

Muut lähteet: yths.fi, kuukuppikunta.net

Etkö löytänyt vastausta pulmaasi? Lisää tietoa ehkäisystä löydät suuresta ehkäisytietopaketista.

Julkaistu: 2.6.2015